Hypättiin autoon ja ehdittiin koneen kanssa samaan aikaan lentokentälle. Aulassa tavattiin Lea ja toinen yhdistyksen nainen. Koiria odoteltiin reilu puolisen tuntia. Sieltä ne tulivat lentohäkeissään. Ron oli toisen koiran kanssa ja toisessa boxissa oli Luna ja Sol, jotka menivät samaan kotiin. Kikai kulki narussa. Saimme koirien passit ja siinäpä alkoi sähläys piskien kanssa. Kikai on mahdoton menijä, jonka perässä ei meinaa kestää millään ja Ron hieman rauhallisempi. Pari pakettia ruokaa meni vilauksessa ja vettäkin. Sitten pissalle ja autoon. Automatka meni unelmahyvin. Tyypit nukkuivat nätisti koko matkan. Pysähdeltiin sentään pikkupyrähdyksille pari kertaa.
Ihania koiria kumpikin!!! Ne on tosi sosiaalisia, leikkivät keskenään ja ovat tosi söpöjä. Ron vaikutti aika paljon rauhallisemmalta aluksi, miltä se on päivän aikana osottautunut olevan. Leikkimieltä ja riehumista on esitetty aina välillä. Kissaparat ovat piilosilla yläkerrassa. Koirulit on pesty ja puunattu suihkussa puhtaiksi. Sekin homma sujui tosi mallikkaasti. Mitähän huominen tuo tullessaan????

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti