Joupinkallion "koirapuisto"

No, nyt on valmis koira-aitaus!

Viikko siinä meni kokonaisuudessaan, mutta oikeastaan työajallisesti noin työpäivä. Harkinta- ja laiskoitteluaikaa suurin osa siis. Tänään pistettiin tuulemaan ja vaikeuksien kautta päästiin voittoon, eli siihen, että koirat pääsi ulos omalle pihalle ilman hihnoja. 50 metriä pitkä verkkoaita riitti just ja just, mutta lisäksi tarvittiin mielikuvitusta ja säätöä. Yksi vajankulma sai HongKongista ostetun kompostikehikon osat mallaamaan aitaa ja puuaidan alaosia paikkailtiin pienisilmäisellä verkolla ja runsailla kivibarrikadeilla. Aidan hinnaksi tuli noin 200€. Samaa aitaa kaupataan valmiiksi laitettuna hintaan 1590€, joten pelkkää säästöä siis...

Koirat oli ulos päästyään ihan äimän käkenä. Camy istui pitkän aikaa, eikä liikkunut mihinkään ja muutkin aloitteli varovasti tutustumista vapaana olemiseen sinänsä tutulla pihalla. Vähän ajan päästä homma vapautui: Ron lähti hepulijuoksemaan ja siitähän se lähti koko jengi perään ja meteli ja vauhti oli melkoinen. Saas nähdä, milloin alkaa tulemaan valituksia naapuritaloista...
Pihanaapurin Vilma-koira kävi myös tutustumassa aitaukseen meidän koirien kanssa ja meni ihan unelmahyvin.

Aamupäivällä vietimme pitkän tovin taas Rajasaaressa. On se vaan niin luxus-koirapuisto! Tutustuimme mukaviin ihmisiin ja jopa Ron kävi hepuloimassa meressä. Rescuekoiria tuntuu olevan paljon, mikä lämmittää aina sydäntäni. Nytkin tavattiin tosi mukava hevostilallinen, jolla oli neljä koiraa Romaniasta. Toivottavasti tavataan uudelleenkin. Ja huvittavaa kyllä tapasimme myös Joensuulaisen naisen, joka tunnisti meidät heti siellä.

Pelottaa isäntäväkeä ja koiraa

Tässä taannoin uutisoinkin Zapen pelottavasta keittiöepisodista ainakin facebookissa. Kertausta vielä blogiinkin...

Käytettiin koirat rankassa vesisateessa ulkona. Ensin lähti mustat pojat ja sitten ruskea parivaljakko. Ruskuaisten käyttöaikana (n. alle 10min) oli Zape avannut uunin luukun, syönyt pari broilerin koipea ja kiskonut hellasta irti neljä nappulaa. Tuloksena sitten kolme levyä oli päällä.  Nyt on meillä barrikadit hellan edessä, kun lähdetään jonnekkin. Vaikka en kyllä usko, että tyhjä uuni sinänsä kiinnostaa herraa. 

Toinen jännä juttu oli se, kun tänään koirapuistoon tuli parivaljakko koiria, ketkä olivat kenties aiheuttamassa Zapen törmäystä puuhun osaltaan tässä vähän aikaa sitten. Zape meni ihan "puihin". Se ei suostunut liikkumaan yhtään mihinkään Jyrkin jalkojen vierestä. Se seurasi kuin hai laivaa, eikä jättänyt hetkeksikkään mahdollisuutta olla melkein kiinni jaloissa. Kai se muisti jotenkin sen tilanteen ja oli peloissaan tai hämillään tai jotain. Koirien omistaja kyseli, miten Zape voi tapauksen jälkeen, kun näki,miten paha tilanne oli ja miten huonosti se voi sen jälkeen. Soitinhan minä eläinlääkärillekkin ja sain vastauksen, että seurataan vaan, jos syö ja tekee tarpeensa normaalisti. Ja sen se teki. Kyllähän se oli viikon verran ainakin aika noiveana ja yski ja köhi, kun vähänkään innostui. Aika tärskyn sai silloin kyllä! Tämä tämän päiväinen tilanne poikkesi huomattavasti sen normaalista puistokäyttäytymisestä. Sehän rymistelee yleensä ihan kinginä pitkin ja poikin. 

Mutta toisaalta on mukava huomata, että se turvautuu meihin (Jyrkiin) tarvittaessa ja luottaa, että kun tuota seuraan, niin ei pahaa tapahdu!

Rajasaaressakin on vierailtu tämän tästä ja tutustuttu Seela Sellaan. Hän näköjään on siellä joka kerta kun mennään sinne. Hänellä on ihana Nasu-koira, joka on löytynyt aikoinaan Kreikasta roskiksesta, joten rescuesakkia hänkin. Camy on käynyt uimassa meressä, joten uimakausikin on avattu!

Meillä on pihan koira-aitausprojekti tässä vaiheessa joten varmaan siitä sitten kirjoittelen, kunhan saadaan muuta aikaiseksi, kuin agilityradalta näyttävä keppiviidakko (tämän hetkinen tilanne). 

Karkaamista ja sen sellaista

Voi että, kun ärsyttää oma tyhmyys ja huolimattomuus! Lisäksi se, että miksi nämä ovat niin metsästysintoisia koiria. Pah. Täällä etelä-suomessa kun asutaan runsaasti asutulla Espoon alueella ei luulisi että elukoita olisi riesaksi asti, mutta kyllä vaan on.

Äsken käytiin Emmerdalen jälkeen kevyellä iltapissillä ja eipä päästy pitkällekkään, kun Kun yhtäkkiä rempaisi itsensä irti taluttimen päästä ja jäin seisomaan kuin nalli kalliolle tyhjä talutin toisessa ja Zape toisen taluttimen päässä. Pupuhan se siellä iloisena loikki pihamme poikki. Jyrki tietysti heti arvasi, että olin toheloinut taluttimen kiinni ns. avainrenksun paksuiseen metallirinkulaan, missä on kiinni nimilätkä puhelinnumeroineen. Eikä ollut ensimmäinen kerta! Haluan jonkun patentin tohon...eikö voisi olla joku muu kohta pannassa, mihin sen lätkän voisi laittaa?? Seuraavat mittatilauspannat tulevat sisältämään ko. ylimääräisen lätkänpidikkeen. Vaikka onnistun varmaan siihenkin sitten sen hihnan liittämään. Pahus vieköön nuo nahkaiset pannat taitavat kestää koiran iän, joten saan perustella aika pitkään uusien tilaamista...

Kunputti sitten kävi vetelemässä ylimääräiset kierrokset tässä jossain lähipiirissä. Ei se kovin kauaa karkuteillä ollut, enkä siitä sitä oikein uskokkaan, että lähtisi kovin kauas. Onneksi hukkasi hetimiten sen puppelin. 

Jyrki oli lauantaina pari tuntia galgotapaamisessa Rajasaaren koirapuistossa ja ihmetteli, kun ei muita galgoja näkynyt..., tapaaminen olikin Tervasaaressa. No, sai koirat ainakin ulkoilla, joskin vailla rotuseuraa.

Pieniä vammoja

Itku pitkästä ilosta ja miten se meneekään?

Eilen koirapuistossa oli kivaa. Tuli kohtuullisen isoja juoksukamuja ja alkoi kunnon ravit, mitkä loppuivatkin yllättäen Zapen rysähtäessä kesken juoksun päin puuta. Kenties joku koirista törmäsi siihen. Raukkaparka lensi selälleen ja tietenkin itku oli melkoinen. Lisäksi se haukkoi henkeään pitkän aikaa ja kakoi. Ilmat varmasti keuhkoista lähti kertarysäyksellä. Vaisuhko oli misterin loppupäivä. Vaikka oli vieraita, se vaan makaili melkein koko ajan paikoillaan. Ruoka ei oikein maittanut, kuin vähän vasta illan suussa ja muuten oli makoilua vain. Yöllä Zape yskiskeli ja kakoi muutamia kertoja myös, sekä oksensi vähän.

Soitin eläinlääkäriasemalle ja kysäisin, josko olisi aihetta lähteä näytille. Saatiin kuitenkin ohje seurailla vointia, kun kerran koira pystyy syömään, juomaan ja tekemään tarpeensa. Nyt sitten seuraillaan. Käytiin tänäkin aamuna puistossa ja poika kyllä juoksenteli, mutta huomattavasti rauhallisemmin. Muutenkin oli vaisua, kun ei ollut ketään muita ja räntää vielä ropsutteli niskaan.

Hah, ja sitten oli hassu juttu aamulta. Jyrki otti Kunin ja Zapen ja meni tuosta talonnurkalta kävelytielle ja yllättäen koiratuttumme Voitto olikin siinä heti. Täti sanoi, että "hups, onneksi se on vaan tuo pieni, eikä se iso musta" ja sitten Zape ilmestyi nurkan takaa. Voiton emäntä tietää hyvin Zapen ohitusongelmat, mutta tällä kertaa ei ollut mitään muuta, kuin ystävällistä haistelua. Kaipa ne on tarpeeksi monesti tavanneet, ettei tarvitse enää alkaa riehumaan.

Meidän pihanaapureilla on kaksi pientä valkoista koiraa. Eilen savustettiin lammasta porukalla ja juteltiin koirista. Eipä ole meidän Zapukka ainut ongelmaohittelija näillä kulmilla onneksi, mutta tietysti ison kokonsa ja kenties pelottavankin ulkomuotonsa vuoksi saattaa herättää enemmän pahennusta, kuin pieni valkoinen remmirähjääjä...

Kevättä odotellessa

Reilu kuukausi ollaan nyt oltu uusissa maisemissa ja uudessa kodissa. Tietynlainen päivärytmi on kehittynyt ja kaikki ollaan tosi tyytyväisiä siihen. Jännä juttu, että koira-aitauksen puuttuminen on melkein helpottanut elämää, kun on säännöllisempää tuo ulkoilu. Mutta kyllä se aitaus vielä tulee, että saadaan kesällä yhdessä koirien kanssa hengailla pihalla.

Camy-parka sairasti tässä jonkin sortin mahataudin. Hassua kyllä oltiin juuri yövieraalle kehuttu, miten ei yhtäkään pissa-tai kakkavahinkoa ole täällä ollut, niin yöllä vessaan mennessä odottikin melkoiset yllärit alakerrassa. Kolme päivää riitti ripulia ja jännä kyllä myös pissaa oli tullut. Hieman rupesi kypsyttämään jatkuva shaissen haju ja siivoaminen, mutta minkäs voi, kun on kipeä, niin on. Camy sai muutaman päivä ajan pieniä annoksia riisi-tonnikalamössöä jatkettuna Aptus-jauheella. Onneksi korjaantui sillä, eikä eläinlääkärireissua tarvittu. Sinällään koira voi muuten hyvin koko episodin ajan.

Sen lisäksi, että meillä on sängyssä aina Ron ja Camy, sekä melkein aina Kun, on myös Zape alkanut tulla viereen nukkumaan! Melkoisen ahdasta tunnelmaa, sanoisin, mutta eihän sitä voi poiskaan ajaa, kun moisen luottamuksen eleen on tehnyt. 1,5 vuotta siinä menikin.

Kun kävi tuossa nakinsyöntikisoissakin, eikä pärjännyt! Tapansa mukaan se töhöili liikaa ja kaatoi lautasen ja hukkasi arvokkaita sekuntteja sen takia. Mutta so what...saipa kivan kokemuksen ja ylimääräisiä herkkupaloja. 

Camyn kanssa on tarkoitus nyt jatkaa täällä Suomen Karva-kavereissa ja eka keikka on Matinkylässä 12.4. kirpputoritapahtumassa. 

Lenkkiä ja sen sellaista

Elämä alkaa asettua uomilleen täällä Espoossa. Koirat ovat rauhoittuneet ja ilmeisesti tajunneet, että täällä ollaan ja pysytään. Eikä tarvitse hätäillä, että ei tulla takaisin, vaikka ovesta ulos mennääkin. Alkuun oli niillä raukoilla kauhea paniikki, kun lähdettiin ja meteli sen mukainen. Näköjään on rutiinit tulleet jo tutuiksi, eikä tarvitse turhista älämölöidä.

Minä olen aloittanut työt ja aamuisin on melkoinen homma näiden tyyppien kanssa ulkoilu. Herään siinä viiden pintaan ja laitan kaffet tippumaan, suihkuttelen itseni ja sitten ulos. Olen välillä vienyt koiran kerrallaan tai sitten kaksi kerrallaan ulos pienelle lenkille. Nätisti odottavat vuoroaan, eikä mitään hirveää härdelliä ovella synny, kun sanon vaan ketä otan mukaan. Sama juttu on illalla x 2. Tänäänkin käytiin Jyrkin kanssa ensin lenkittämässä Kun ja Zape ja sitten Ron ja Camy. Jyrki kävi lisäksi päivällä tunnin verran koirapuistossa juoksuttamassa laumaa.

Jännitysmomenttina aina on näiden metsästysvaistoisten kanssa kulkiessa kaiken maailman jänöt ja oravat, mitä täälläkin päin ihan kiitettävästi on liikenteessä. Yksi kurreoravainen näyttää käyttävän meidän kattoa kauttakulkupaikkana ja kerran on koirat sen bonganneet just kun tultiin koirapuistosta. Jestas, että oli pitelemistä hihnanpäässä! Aamuisin ja iltaisin hämärässä puskissa liikkuu aina joku ötökkä ja saa olla varuillaan piskien kanssa.

Ronilla ja Zapella on ollut muutaman kerran ihme pelit keskenään. Viimeksi tänään illalla. Hirveä leikki ja ravaaminen, sekä kaulavaltimoiden härkkiminen. Näyttää ja kuulostaa kauhealta, mutta on ihan "kilttiä". Zape lisäksi yrittää nylkyttää Ronia, mikä viittaa vähän arvoasetelmien taisteluun..tai en minä tiedä. Luulen vaan niin. Ronhan on se meidän kingi ollut ainakin tähän asti ehkä, kun ei näillä mitään kovin selkeää arvojärjestystä ole koskaan ollut. Tai voihan se olla, mutta en näe sitä. Tiedän kuitenkin, että Camy hallitsee sohvia ja muita makuupaikkojaan, mutta saattaa pitkän ja äänekkään "keskustelun" tuloksena Zapelle paikkansa luovuttaa. Ulkona vapaana Ron joutuu joskus kaikkien kurmuuttamaksi, Kunraukka säikähtää ja pahoittaa mielensä jos joku sielle ärähtää ja hakee turvaa ihmisestä. Zapesta on tullut semmoinen läheisyysriippuvainen lussukka, että epäilen, että onko vaihtunut jossain välissä toiseen koiraan, kun ottaa huomioon, mimmoinen se oli.

Ja yksi juttu vielä. Joensuussa meillä oli tämän tästä jokunen kakka tai pissa kellarissa. Koirathan pääsi ulos tämän tästä omalle pihalle riekkumaan ja lisäksi oli lenkit ja koirapuistoilut. Pelkäsin oikein, että miten täällä käy sen asian suhteen, mutta turhaan. Yhtään vahinkoa ei ole tullut. Ilmeisesti tuo säännöllisempi ulkoilu on tehnyt hyvää sillä saralla. Toivottavasti, kun tulevaisuudessa aitaus hankitaan, ei asia muutu.

Sopeutumista vähitellen

Melkein viikko ollaan asuttu koirinemme uudessa osoitteessa ja opetteluahan se on ollut puolin jos toisin. Koirille on tietysti isoin muutos se, kun ei ole nyt vielä aidattua pihaa, mihin pääsee milloin tahansa juoksentelemaan. Meille se on myös merkinnyt lisää työtä siinä, että pitää lähteä hihnojen kanssa aamupissille ja muillekkin hädille tai sitten koirapuistoon, eikä vaan aukaista ovea sen sijaan. Help!! Äkkiä aitaus kehiin, pliis! Eihän siinä mitään, sillä lähes kaikki normaalit koiranomistajat tekee niin, mutta kun näitä on siunaantunut se neljä kappaletta ja yksi on hirvittävä remmirähjä, niin haastetta piisaa. 

Minä olen innostunut nyt, kun on vapaata aikaakin ollut romujen raahauksen sijaan menemään lenkille yhden koiran kanssa kerrallaan. Tänäänkin on ollut semmoinen päivä, että ollaan yhdessä tai erikseen ravattu jatkuvasti jonkun tai joittenkin kanssa ulkona. Uudet ulkoilumaastot aiheuttavat harmaita lisää ennestään harmaaseen päähäni. Kaksi kertaa olen ollut kunnolla eksyksissä, enkä kyllä enää aio toistaa sitä, että puhelinta en ottaisi mukaan. Onhan sentään navigaattorit keksitty!

Kyllä muutos selkeästi koiriin on vaikuttanut. Ihmeellistä säätöä niillä on keskenäänkin. Parina päivänä Ron ja Zape ovat alkaneet kummalliset pelit ja Zape on jopa yrittänyt Ronia ns. nylkyttää, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Hellyydenkipeyttä on normaalia enemmän myös.

Sää on ollut sateinen ja tylsä. Lumet ovat kohta hävinneet kokonaan ja rapaa kantautuu sisälle kilokaupalla. Uutta kotia tykkäisi alkuun ainakin hinkata ja siinäpä minulla onkin puuhaa. Me ollaan kokeilemassa uutta ruokavaliota, mikä on osottautunut vähän fiaskoksi. Nimittäin kun pakastin on tosi pieni, niin ajateltiin osittain siirtyä nappularuokintaan. Merkkinä on ProBooster. Muilla menee suht ok sen kanssa, mutta Zapella ei. Se on laihtunut, koska se ei syö sitä kuin vaan vähän. Pakko on ollut sille antaa vaan taas pelkkää raakaruokaa. Muille on surutta nappulaa toinen päivän ateria syötetty ainakin joinain päivinä. Minulle itselle on jotenkin vaikeaa noita nappuloita syötää ja tavallaan pitkin hampain niitä tarjoilen. Toivottavasti Zape saa taas painoa pian takaisin, sillä se näyttää taas aika nälkiintyneeltä ja kauhealta.

Meillä kävi ekat vieraatkin ja voi että oli jollain Kunputilla hauskaa!! Se jos kuka tarvitsee huomiota ja leikkikaveria ja sitä se sai. Kieli pitkällä lopulta läähätteli tohkeissaan ja oli pitkästä aikaa kunnolla väsyksissä. Oliskohan tommoisia koiria leikittäviä poikia jossain adoptoitavissa??

Koirat muuttopuuhissa

Pitkästä aikaa intoiduin blogiakin kirjoittamaan. Pitää nääs laistaa välillä muuttohommista...

Tosiaan iso elämänmuutos on meillä ja koirilla, kun muutimme tänne etelä-suomeen sieltä susirajalta. Pitkään karvakamut varmaan ihmettelivät puuhiamme, kun tavarat katosivat ympäriltä ja mylläystä oli suuntaan ja toiseen. Lisäksi makuuhuone vaihtoi paikkaa parikin kertaa. Levottomana kuljettiin pitkin autioituvaa huushollia. Camy oli ja on ainut, joka tuntuu ottavan lunkisti ihan kaiken.

Viimeisenä muuttopäivänä, kun edellinen asunto oli ihan tyhjä, alkoi tosi hätä olla koirilla. Kun vielä pihalla puuhattiin jotain, oli hirveä ulina ja vinkuna sisällä. Ihan kuin olisivat pelänneet, että tännekkö ne jätetään. Syöksyivät auton kyytiin ja ensimmäisen kerran jopa Kun oli ihan hiljaa autossa melkein koko matkan! Vissiin raukka oli niin helpottunut, kun pääsikin mukaan (no, höpöhöpö omaa arvailua koiran tunteista). Kunillahan on niitä spöökejä joka nurkalla vaanimassa ja niin myös täällä. Nukkumaan käydessä ne hyökkää nurkista esiin ja niille pitää tietysti haukkua...hoh, hoijaa...

Muuttokuormaa purettaessa oli myös kauhea koiran hätä. Tuttuja ihmisiä ja tuttuja kamoja, mutta mitä, mitä tapahtuu... Uikutusta ja hännän vispausta sekaisin. Nyt, kun on mennyt kohta pari päivää täällä, alkaa meno rauhoittua koirilla. Ihan joka paikkaan ei tarvitse tulla perässä ja malttavat hetkittäin jopa makoilla, vaikka kiitettävää "muutoapua" tuntuu olevan saatavilla, eli lauma on lähes koko ajan tiellä ja jaloissa. Liekö treenaantuvat tuossa samalla rappusissa rampatessaan?

Koirapuisto on täällä ihan yhtä lähellä, kuin ennenkin. Nyt on kyllä sää semmoinen, että jäätä ja liukasta on joka paikassa. Lämpö plussan puolella. Puisto oli vaarallinen paikka, mutta onneksi koirat tajusi vähän jarrutella juoksuissaan. Osa maastosta on ihan sulaa. Oman talon ympäristössä on kerrostaloja, mutta käsittämättömän rauhallista ja hiljaista täällä on. Eilen käppäilin Camyn kanssa lenkkiä ja melkein eksyttiin. Jännää on tutustua uuteen alueeseen. Aitaus on tarkoitus tehdä myös tänne pihalle ja se helpottaa elämää kovasti, kun siihen on kerran totuttu. Kenties jonkun verran routaa on vielä maassa, joten hihna/koirapuistohommilla mennään.

Liityttiin faceryhmään, jossa Espoolaiset koiranomistajat omiin nimiinsä käyvät treenaamassa milloin mitäkin, esim. ohituksia, näyttelyhommia jne. Ensi tiistaina olis sitten ekat ohitustreenit tuolla Ikean parkkipaikalla. Ihan mahtavaa, että löytyi tuommoinenkin juttu! Kuvat nyt puuttuu, kun sattuneesta syystä on kameran piuha jossain.