Zape on aikamoinen!

Mr Zape on osoittautunut melkoiseksi persoonaksi. Aamuisin se on päättänyt herättää meidät hirmuisella haukkumisella sängyn jalkopäässä ja tehostaakseen vaikutusta kiskoo peittoa pois päältä. No, herranen aika, pakkohan se on nousta ylös!

Paistinpannuja se on nostellut tiskialtaasta ja suorittanut esipesut. Lisäksi se ihan varmasti saa joka päivä pöllittyä jotain ruokaa, vaikka kuinka varansa yrittää pitää. 

Sillä on maailman huvittavin ääni. Se leikkiessään pitää semmoista örinää, että naurattaa kyllä. Melko miehinen bassomöykkä hänen suustaan lähtee. Eiku johonkin hevibändiin laulajaksi! Ääntä varmaan lähtis, kun katsomoon ujuttais pari kissaa vaikka.

Huomenissa lähdetään reissun päälle ja katsotaan, miten matkustelu pojalta sujuu. Pikkuisen vaikuttaa samankaltaiselta hermoheikolta, kuin Kun, joten jännityksellä odotan, mikä möly mahtaakaan kuulua autossa. Ei siinä muuten mitään, mutta kun pitäis olla sekunnissa perillä ja pysähdellä ei saa edes liikennevaloihin. Heti alkaa kommentointi takaboksissa. Muutekin nämä meidän mustat jäbät on jokseenkin samankaltaisia hömppähousuja. Korvatulpat korviin ja menoksi!

Lisätäänpä vielä hullaantuminen kissoista. Siinä ja siinä ikkuna kestää välissä ja sitten se EI ole ihan niin blondi kuin Camy. Ei väriltään, eikä aivoiltaan. Kissaepisodin jälkeen päätin vähän treenata näitä, niin Zapen sain kerran jopa maahan nameilla ja vähän aikaa odottamaan ennen luokse kutsua. Jee! Camy vaan ei tajua näistä mitään, mutta eipä tarvii... Mutta tämän galgopojan kanssa varmaan saadaan tehdä töitä vielä, että ei ihan mahdottomaksi ala. 

Vuosipäivä

Camy-neiti on ollut eilen 23.7. tasan vuoden meillä täällä Suomessa. Mikä ihana vuosi! Odottelin kaikenmoista säätämistä, mutta en saanut sitä, vaan ihan mahtavan koiran, joka solahti meidän perheeseen, niin kuin olisi aina täällä asustanut. Se on vaan niin kaunis, rauhallinen, hyväkäytöksinen, ystävällinen ja mitä kaikkea... sanalla sanoen täydellinen koira! Haikeudella katselen Espanjankuvia ja tahtoisin joskus vielä mennä sinne Granadaan uudestaan. Oli niin ihana kaupunki ja siihen liittyy niin paljon hyviä muistoja nyt. 

Kun on taas samana päivänä 23.7. tullut olleeksi meillä kaksi vuotta. Kunin kanssa on eletty koko ajan mielenkiintoisia aikoja. Hän on herra touhukas ja malttamattomuudellaan ja kaikella töhötyksellään rikastuttaa meidän päiviä varmaan hamaan vanhuuteen asti. Tässä on poika, joka ei varmaan koskaan vanhene. Meidän pikku töppöjalkainen hömppäpömppäkunputtipunputti, adhd, pallomestari, pikasyöppö, vähän läski, aina iloinen töhömaakari! Elämä olisi hyvin paljon helpompaa ilman tätä kaveria, mutta huomattavasti tylsempää.....

Pipijalka

Niin mukava tiistai-ilta muuttui vähemmän mukavaksi Zapen loukkaantumisen myötä. Se juoksi tuulispäänä pihalla ja sitten jotenkin loukkasi koipensa. Hirvittävä huuto ja maahan lyyhistynyt koira. Minä melkein sain sydiksen tietysti ja tottakai mies oli reissussa ja sitä rataa. Sain päivystävän eläinlääkärin puhelimeen ja hänen ohjeillaan annoin kipulääkettä pojalle. 

Aamulla heräsin varhain soittelemaan kaikille paikallisille eläinlääkäreille. Mihinkään, missä olis ollut röntgenkuvausmahdollisuus ei saanut aikaa. Mulle tuli jo niin epätoivo, että aloin jo pillittämään. Jotenkin tuntui niin pahalle, että apua ei saa mistään. Entäs jos olisi kyse jostain vakavammasta ja et saa koiraasi hoitoon? Järkyttävää. Onneksi kuitenkin päästiin tsekkaukseen tuohon läheiselle Joen eläinlääkäriasemalle. Mentiin sinne taksilla, vaikka matkaa on tuskin 200m. Diagnoosiksi tuli pehmytkudosvamma...nivelsiteet vissiin venähtäneet ranteesta. Eläinlääkäri antoi kipupiikkinä Temgesic-nimistä lääkettä. Kysyin kyllä, että onhan turvallinen annos, sillä onhan hän tietoinen, että vinttikoirat on herkkiä tämän tyyppisille aineille. Kuulemma annos oli pieni ja todennäköisesti vain aiheuttaisi pientä uneliaisuutta...

PIENTÄ UNELIAISUUTTA tosiaan...päästiin kotiin, niin yhtäkkiä koiran silmistä näki, että nyt mennään ja se lyyhistyi siihen paikkaan ja makasi kuusi tuntia putkeen siinä. Laitoin pään alle tyynyn ja villashaalilla peittelin. Ei se edes nukkunut koko aikaa, vaan oli vaan jotenkin niin lamassa, ettei pystynyt liikkumaan. Sitten kun se "heräsi" se vaelteli ympäriinsä ja itki ja valitti, eli oli edelleen ihan sekaisin. 

Jalka on edelleen kipeä. Syöttellään kipulääkettä, mikä ei kylläkään pahemmin tunnu auttavan ja odotellaan, että koipi paranisi. Liikuntaa pitäisi vältellä. Se ei ole kovin helppoa vilkkaan koiran kanssa. Aina se ei oikein muista, että jalka on kipeä ja lähtee raviin...mutta kyllä se kipu sitten muistuttaa. Vähän tämä vaikuttaa myös lomasuunnitelmiin. Toivotaan, että koipeliini paranisi nopeasti!

Uusi päivä taas

Kävimme tänään ensimmäistä kertaa koirapuistossa Zapen kanssa. Hienosti meni! Tosi nätisti seurasi perässä ja käyttäytyi herrasmiehiksi muiden koirien kanssa. Niitä tosin ei kovin montaa ollut tällä kertaa. Camy veti ihan hurjat ravit ja mister koitti pärjätä, vaan ei vielä pärjää. Ei noilla lihaksilla vielä...

Uudeksi ongelmaksi on muodostunut jonkin asteinen eroahdistus. Otin nääs sitten iltapäivällä pikkupojat lenkille ja siitäpä Zape veti herneitä ainakin palollisen nenäänsä. Todisteena on eteisen oven maalit lattialla. Taidan ladata netistä ohjelman, jolla voi kuunnella, mitä asunnossa tapahtuu, kun on poissa. Jos nyt osaan.

Lenkillä sattui erikoinen juttu. Kun väsähti loppumatkasta, vaikka lenkki oli semmoinen 1,5 tuntia. Tosin kuuma oli. Se meni siihen tienviereen makaamaan vaan ja mä jo luulin, että joudun sen läskiponteron kantamaan kotiin. Mutta onneksi se hetken lepäiltyään jaksoi taas reippaasti kävellä kotiin.

Kuvia vaan

Palloleikkejä

Ron miettii, viittiskö alkaa

Isot tyypit kans mietintätauolla

Tässä ei enää mietitä vaan mennään

On hän UPEA! Ihan ole rakastunut jo tähän terroristiin (hirveääkin kauheampi varas, osaa aukoa ovet ulos ja sisälle, rupeaa hillumaan pienimmästäkin vihjeestä, syö meidät vararikkoon... ja mitä vielä...)

Joopa joo

Ei tainut tällä kertaa tulla ihan niin helppo galgotin meille, kuin Camy on. Tämä alkaa näyttää vaikka mitä elkeitä.

Se urostelee toisille uroksille ihan kympillä, mutta ei sentään ihan kimppuun käy, vaikka meteliä syntyykin. Sitten se näköjään osaa avata oven! Huh. Siinähän meillä onkin opettelemista, sillä ollaan niin leväperäisiä ihmisiä, että ovet on sinällään auki aina. Vaan painalluksen päässä avaamisesta. Sisäovet molempiin eteisiin onneksi on ehkä pomminkestävät, sillä meillä oli ovet aukova kissa aiemmin. Takapihalle menevä sisäovi on ns. väärinpäin avattava ja pääeteiseen menevä on semmoinen pyöreä amerikkalaismallinen ovenkahva. Pitää varmaan ruveta laittamaan ovet kunnolla lukkoon tästä lähtien.

Uusi päivä

Niin kuin jo totuttu, näiden jokainen päivä on vähän erilainen, ainakin alussa. Totuttelu kestää ja noin vuoden, että voi sanoa, jotta nyt ollaan kuosissa. Väsymys alkaa olla vähempänä, mutta vieläkin sitä riittää. 

Kävin tänään Zapen kanssa kahdestaan lenkillä ja sehän meinasi tyssätä heti alkuunsa, kun herra oli sitä mieltä, että toisiakin pitää tulla mukaan. Ei kuitenkaan otettu ja sitten lenkki olikin ihan eri touhua, kuin ennen. Se pelkäsi autoja, ruohonleikkuria ja jumitti keskelle suojatietä. Minäpä siinä hiessä koetin saada koiraa liikkeelle. Huvittuneita katseita sain ohikulkijoilta. 

Käväistiin lähimmällä eläinlääkäriasemalla varaamassa Camylle tehosterokotusaika ja punnasin poitsun. Se painaa ruhtinaalliset 17kg! Voi kääks sentään.... En tiedä, mutta saattaa olla että ainakin 8kg sille sais tulla lisää painoa. 

Pallon perään poika on ja sillä sen saa vöyhöttämään pihalla Kunin keralla. Nyt illalla tuli ihme ja kumma Ronin kanssa hyvät leikit. Camy ei ole oikein lähtenyt vielä mukaan. Mikä lie sitä pidättelee? Käppäiltiin 1,5 tunnin lenkki illalla ja olihan siinä tekemistä. Pikkujätkät oli ihan mahdottomalla päällä ja vetivät, kuin hinaajat koko ajan. Galgot meni aika iisisti, mutta Jyrkin jalka on romuna, joten kärsimystä silläkin saralla. Mutta kun on toiset koirat mukana, ei Zapella tunnu olevan mitään hätää tai pelkoja. Päinvastoin...tuntuu olevan aika urosteleva seurassa. Jaa jaa, mammeri pikkupoika, joka yrittää seurassa näyttää, että on jotain muuta, kuin onkaan...

Zape

Mikäs musta pää se on mun kukkapenkissä?

Ja noin laihakin vielä...

No, Zapehan se siellä! Zape muutti meille perjantai-iltana. Rakas mieheni kävi hänet noutamassa Barcelonasta.

Eilen se vielä nukkui väsymystään pois, mutta tänään on alkanut paljastua uusia asioita. Kunia kun alettiin pallolla leikittämään, niin herrapas innostui riehumaan niin, että ruoho leikkaantui itsestään, hiekka pöllysi ja kukkapenkistä lenteli kukat. Joten saatiin mitä tilattiin, eli juoksukamu Camylle!

Matikkapäätä ja viilennystä

Neiti Camyllä on aivan omat aivoituksensa. Tässä yksi päivä tarjoilin aamupalaksi kanankauloja. Yleensä se saa niitä kuusi kappaletta, mutta koska pussiin jäi harmittavasti pari ylimääräistä, niin annoin sitten nekin sille. Mitäs teki neiti? Söi tasan kuusi kaulaa ja jäi sitten haukkana vahtimaan niitä kahta jäljelle jäänyttä. Blondilla taitaa olla matikkapäätä!

Tänään on ollut hieman viileämpi päivä, luojan kiitos! Mentiin puistoon ja siellähän tulikin kunnon juoksut juostua. Kuuma siinä tietysti tuli ja just poislähtiessä melkein portinpielessä sattui olemaan kuralammikko, johon neiti sitten laskeutui makaamaan....jeee...

Siinäpä sitten jouduttiin koirapyykille.