Sähköpostissa oli myös ohjeet koiran hakua varten. Varattuna pitää olla vettä ja ruokakippo, panta ja talutin, herkkupaloja ja pitkämatkalaiselle ruokaa. Auto on hyvä varustaa viltillä ja kakkapusseilla, sekä talouspaperilla.
Koira pitää pestä kotona ja häätää ulkoloiset ja myös sisäloiset. Erinäisiä Drontaleita yms. on siis haettava apteekista. Koirakontakteja pitää välttää parin viikon ajan. Eli, siinäpä sinetöityi se, että mökille ei mennä juhannuksena. Mutta muutenkin ajateltiin rauhassa olla kotona tutustumassa toisiimme.
No, näistä jutuista innostuneina lähdettiin Tintin lemmikkiin pantaostoksille. Ihana palvelu ja tosi kova vaatimus, että heti pitää tulla sitten koiraa näyttämään liikkeeseen!!! Mukaan lähti yksi panta ja talutin. Olen kyllä tilannut Kanashopista http://www.kanashop.fi/ käsityönä tehdyn ROCKSTAR-pannankin. Kyllä kelpaa Ronin käppäillä Joensuun katuja kohtapuoleen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti