keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Subjektiivista, objektiivista


Olis joskus hauska kuulla enemmän toisilta, mitä ne ajattelee meidän koirista. Sitä niin varmaan sokeutuu niiden juttuihin, kun on tavallaan niin sisällä siinä. Parina viime päivänä olen ollut ihan tosi ärsyyntynyt niihin ja suunnitellut ties mitä mollausblogipäiviystä tyyliin "Meidän idiootit". Mikä taas lie kevätviiraus niillä on? 

Yksi työkamu, jota ja hänen koiraansa on tavattu muutamia kertoja koirapuistossa sanoi näin: " Jännä, miten teillä on ne koirat niin erilaisia. Yksi on ujo, toinen ihan mahdoton menijä ja töhöttäjä ja yksi ihan täydellinen, ihana". Siinähän se kiteytettynä toisaalta onkin, mutta ei koko totuus. 


Camy on se meidän täydellisyys. Mitä nyt vähän ruokaa varastelee välillä, mutta sitäkin on opittu ennakoimaan. Tän kuvan hommelit annoin tapahtua ihan tahallaan. Pihvit olis kumminkin menneet roskiin, joten menköön nyt parempiin suihin....

No, on sekin semmoinen apina, että on ottanut huonoja tapoja mallioppimisen kautta. Alkuun ei esim. välittänyt muista koirista lenkillä mitään, mutta nytpä alkaa hillumaan ja pomppimaan! Pienet koirat saa  mennä rauhassa, mutta isommat ei. Aivan sama, kuin pojilla. 


Kun, Kun ja Kun. Hitsi, että olen kyllästynyt sen vetämishommiin. Se vetää, kuin hinaaja aina alkulenkin ja joskus ihan vammapäällä ollessaan koko lenkin. Yleensä se sentään muistaa jossain vaiheessa, että "Ai niin, pitääpäs käyttäytyä, siitä saa namia" ja sitten taas heti namin saatuaan alkaa vetohommat tai jos hyvin käy, niin ei. Sen kuonopannan kanssa ei ole toistaiseksi tullut mitään, sillä se kiskoo sen irti samantien. Mulla alkaa olla niska-hartiaseutu aika kireellä. 

Ja Ron, meidän murheenkryyni. Ihan mahdotonta haukkumista on ollut taas aidan vieressä ohikulkijoille ja naapureille. Johan yksi naapuri kommentoi sitä haukkumista. No, siitä en ole huolissani, sillä nämä ei sentään tuntitolkulla pihalla räkytä. Kai niiden pitääkin reagoida, kun pimeällä yhtäkkiä ovesta pihalle tullaan. Naapuri ei myöskään muista sitä, että niiden koira muutama vuosi sitten nuorena haukkui pitkin päivää pihalla ollessaan. Ei meidän koirat niin paljon edes hauku. Ja samat naapurit ei tykänneet aikoinaan kissojen vapaana olosta. Me tehtiin kissoille heti ulkoaitaus ja niiden kissa patsasteli siitä ohi pissille meidän autokatokseen.... Jos vielä kommentoi, varmaan kehtaan muistuttaa näistä heitä. Toisaalta, viime syksynä sanoivat, että koiran haukkumiset ei heitä häiritse...

Ron myöskin esittää edelleen sitä agressiivista puoltaan. Ihan pelottaa tilanteet, että kun meille tulee joku vieras ihminen. Sehän saattaa vaikka purra. Mä en kyllä tajua sitä, mikä siinä oikein on! Miten sitä vois auttaa? Nykyään otetaan se hihnan päähän, jos joku tulee, kun ei voi olla varma, miten se käyttäytyy. Jotkut ihmiset se ottaa ihan hyvin vastaan, mutta aina ei ole niin hyvä tuuri. Lisäksi se vahtii mua sillä tavalla, että jos mieheni tulee toisesta huoneesta sinne, missä mä olen, niin päästää kauhean uikutuksen ja syöksyy paikalle. Mitään se ei kyllä tee. Ei tule väliin tms. mutta niin se vaan tekee....Ja Jyrkiä ärsyttää. Jos mitään näitä juttuja ei lasketa, niin sehän on ihan upea koira ja todella älykäs. Joskus ajattelen, että onko sen ongelma just se, että se on niin älykäs? Meidän kouluttajakin sanoi aikoinaan, että ihan uskomattoman nopeasti se älysi kaiken. Temppuja se osaa vaikka millä mitalla ja se usein istuu viereen häntä vispaten, piipaten.....mitä tehtäis.. Sille pitäis keksiä varmaan joku tosi haastava harrastus. Keväällä mennään Camyn kanssa maasto- ja viehejuoksuihin...ehkä otetaan Ron mukaan....

torstai 21. helmikuuta 2013

Hehkutus

Ouuuuu


jeee....

Kekkaistiin laittaa Thundershir Kunin päälle ennen lenkkiä. Ja kappas! Jo heti näkyi ero. Missä on se häselö ja huutava poika? Kuka kerkiää ovesta ekaks? Ettekö tuu jo? No tulkaa jo...helkutti!!!! Tää säätö jäi kokonaan pois. Oltiin jo ihan, että what?

Lenkki meni ihan unelmahyvin. Koko ajan tyyppi otti kontaktia ja hihna pysyi löysällä...mitä ihmettä?

Huomenna mennään ostamaan oma paita Kunille, sillä toi Ronin on vähän liian iso sille. Mutta näköjään säädöt toimi sen verran kuitenkin. 

tiistai 19. helmikuuta 2013

Luut


Ja nää luut on niin hyviä, että älkää vaan tulko lähelle, kun muuten tulee ärinää ja murinaa...


Ja luu pitää viedä myös ulos, jos mäkin meen ja siinä vieressä pitää hyppiä ja pomppia.


Ja kylläpäs aikaa kuluu mukavasti järsimishommissa!

maanantai 18. helmikuuta 2013

Vaihtelevaa fiilistä


No, hyvää päivää vaan! Kyllä nää meidän rakkeliinit jaksaa aina olla vaihtelevalla tuulella. Huvittaa oikein, kun olen lukenut taakse päin tätä blogia, niin välillä hehkutan, miten nätisti ne käyttäytyy ja kävelee jne. Mutta...!!! Sitten iskee taas päälle se, että ei taas yhtään mene niin kuin Srömsössä. Tosin tässä ekassa kuvassa Camy, josta ei näytä mitään harmia koskaan olevan, valitsi sen kaikkein pienimmän koiranpetin. Onkohan silläkään kaikki muumit talossa?


Ron senkun kiihdyttää vaan tuota vieraille rähjäilyä, joten jotainhan sillekkin pitäisi tehdä. Kokeiluun kävin tänään ostamassa tuon Thundershirtin, elikkäs painepaidan, minkä pitäisi koiran ahdistusta helpottaa esim. autossa, metelissä, eroahdistuksessa jne. En kyllä tiedä, mikä sen ongelma oikein on, mutta saahan sitä kokeilla. Pihalla käynnit sujui paita päällä tosi rauhallisesti. Ei käynyt räyhäämään ohikulkijoille tai naapureille, mutta ei se sitä aina muutenkaan tee. Mutta turhan usein kuitenkin. Paita oli pakko riisua, kun pojat alkoi perinteiset nahisteluleikit ja Kun yritti riisua sitä paitaa hampaineen. Riittää, kun on repinyt jo kalliin talvitakin!


Ja höyryveturiKun sai kuonopannan. Hmmm...viittiskö edes kertoa, miten sen kanssa kävi...? Ohjeen mukaan pidin sitä kotona muutamia minuutteja nameja syötellen, mutta lenkille mennessähän se sai sen tassuillaan hinkattua irti, ennen kuin kissaa ehti sanoa. Laitoin uudelleen, mutta sama juttu. Ei nyt mene oikein putkeen tämä homma ainakaan. Mua vaan ärsyttää niin paljon sen vetäminen ja se tuntuukin tuolla niska-hartiaseudussa. Ihmeen paljon tossa pikkulihaskimpussa on voimaa. Ja se osaa kävellä nätisti, jos vaan haluaisi/viitsisi, mutta ei se ehdi kiireeltään. 

tiistai 5. helmikuuta 2013

Isäntä & koirat lenkillä

No jopas jotain, pojat ja typyskä käyttäytyivät ihan fanzusti lenkillä. Kolmen koiran kanssa se ei aina ole aivan helppoa, mutta tänään se meni aivan mallikkaasti. Ei vetoa, ei hihnasekoilua, ohitukset meni mallikkaasti (paitsi se yks typerä koira mitä piti vähän haukkua). Kaiken kaikkiaan loisto lenkki!!!!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Viikonloppureissu Jyväskylään


Ei voi sanoa, että olis ollut mitenkään kauhean rentouttava vapaa viikonloppu. Perjantaina lähdettiin ajelemaan Jyväskylään töiden jälkeen ja Jyrki käytti koirat vielä puistossa ennen lähtöä. Meillä oli vähän erilainen järjestys matkustuksessa, sillä mukana oli pari isoa koiran lentoboksia, eikä kukaan mahtunut auton takaosaan. No, arvasin miten menee. Ron ja Camy makailivat kaikessa rauhassa takapenkissä, mutta meidän adhd-Kun  (tein uudenkin diagnoosin...sillä taitaa olla vielä kaksisuuntainen mielialahäiriö lisäksi) seilasi mun sylissä sen reilut kolme tuntia. Yritti mennä Jyrkin syliin, kiipesi hartioille, ramppasi siellä ja täällä ja lopuilleen rauhoittui 20km ennen määränpäätä vähäksi aikaa makaamaan...jee! Työstä kävi sen pitely.


Yö oli ihan kauhea. Kun jatkoi sitä maniaansa ja valvoi koko yön. Kuunteli kerrostalon ääniä ja vuhki vähän väliä. Sitten se istui sohvan kaiteella ja kyttäsi kiinni olevien kaihdinten välistä jotain....kello oli jo yli kolme yöllä....grrrrr.....Eipä tullut siis nukuttua juuri ollenkaan.


Lauantaina käytiin lenkillä vanhoissa tutuissa maisemissa Haukanniemessä Lenitan ja hänen koiriensa kanssa ja äidin ja Kikain kanssa. Meitä oli siis neljä ihmistä ja kahdeksan koiraa. Aikamoinen lauma! 7 koiraa Espanjasta ja yksi vissiin taitaa olla Virosta. 


Meinattiin mennä jäälle juoksentelemaan, mutta se tyssäsi alkuun siihen, että pakkanen oli jäädyttänyt lumen siihen malliin, että kantoi pikkukoirat, mutta ei isompia. Camyn jalat alkoivat vuotaa verta, joten oli pakko siirtyä kulkemaan polkuja pitkin.


Hauska reissu sinänsä oli, mutta harmitti, kun ei päässeetkään koissut juoksentelemaan ihan vapaana. 

No, lauantaina käytiin vielä Jyrkin vanhempien luona ja sielläkin Kun esitti taas sitä ärsyttävintä puoltaan. Muut makasi rauhallisina ja tyytyväisinä, mutta Kun urisi ja piippaili parvekkeen ovella tai ulko-ovella. Sen jälkeen vissiin oli sen verran väsyksissä, että toinen yö sentään nukuttiin hyvin. Mutta, annas olla paluumatkalla taas herra äityi huutamaan pariin otteeseen ja rauhoittui sitten ulkoiltuaan vähän, mutta tosta Karviolta ( n. ½h) se huusi suoraa huutoa....olipas melko rentoutunut olo meillä kaikilla, kun kotiin päästiin.....

Ihmettelen kyllä, että mikähän tuota mustaa koiranpoikaa mahtoikaan tällä kertaa vaivata? Viimeksi meni niin hyvin reissu. Ja nyt...joka ikinen ulkona käyntikin oli tuskaa, kun se veti kuin hinaaja ja mitään kontaktia ei saanut, paitsi tänään aamupäivällä vähän.