Luksuselämää...tai ainakin melkein

Koirat viihtyy nykyisellä pihalla tosi hyvin. Aurinko kun paistaa, niin galgottimet menee nojailemaan seinään kukin tyylillään. Zape heittäytyy makaamaan ja Camy nojailee. Pikkujäbät hengailee muuten vaan. 

Ron löysi aurinkotuolin ja siinäpä vähän haukotuttaa...

Lapsenlapsi ja lapsi vierailevat usein meillä. Kun on aina ihan mielissään lapsissta, ehkä vähän liikaakin. Eerika pelkää sen hyppelemistä, eikä yhtään turhaan, sillä se jysäyttää kyllä kipeästi aikuisenkin jalkoihin. Kielletään tietysti se hyppely ja usein Kun uskookin, vaikka onkin hepuleissaan rakkaiden ihmisten tulosta.

Ollaan kyllä tosi tyytyväisiä tähän muuttoon!! Tilaa on mukavasti ja tontti on paljon kivempi. Koirat viihtyy ja me myös.

Taas muutettiin

Taas siis projektoimme kamppeemme ja luumme uuteen osoitteeseen. Tällä kertaa homma oli helppo, koska vaihdoimme taloa tässä samalla tontilla. Luulin, että helppo nakki olisi, mutta olin väärässä. Kolme päivää tehtiin 12-14-tuntisia päiviä, eikä vieläkään ole valmista. Lisänä tietysti se pakkailuvaihe. Tässä ollaan siirretty koira-aitaus (isompi) ja maalattu entisessä kämpässä koirien pilaama lautalattia ja raput...Lisäksi se normaali muuttorumba. Onneksi meillä oli ihan mahtava sakki apuana! Kiitos vielä siskoilleni ja äidilleni, sekä lapsilleni ja muillekkin mukana olleille!!!

Mutta pakko on sanoa, että vaivan väärti on tuo koira-aitaus! Tämä piha on tasainen muodoltaan ja siinä on nurmikkoa ja aika iso kivetty terassialue. Tyypit on höpelönä juosseet ja osaavat rentoutua jopa. Entisen talon pihalla vain hyvin harvoin pantiin maate ja rentouduttiin. Ihana nähdä semmoinen juttu. Tuossa ihan talon vieressä menee melko vilkkaasti käytetty kävelytie. Meillä on tässä kuusiaita, mikä on osittain aika harva alhaalta. Ikkunoistakin näkee kadulle. Nyt alussa on pidetty päivisin verhoja ikkunoiden peittona, että turha räkytys poistuisti. En tosin tiedä, haukkuvatko. Parina ensimmäisenä päivänä reagoivat ohikulkijoihin sisällä, sillä täällä on tosi isot ikkunat. Mutta nyt jo saavat mennä menojaan, ainakin toistaiseksi.

Muuttopäivät olivat raskaita taas tuolle meidän adhd-koiralle, eli Kunille. Sillä riitti hätää kerrakseen ja töhötystä. Nyt kun ollaan rauhoituttu keskenään vaan tähän, niin sekin osaa jo rentoutua. Mielestäni koirat todellakin tykkäävät asua tässä ja ovat salaman nopeudella tottuneet uusiin kuvioihin. Tosin oli tämä talo niille ennestään tuttu. Vissiin kyllä ihmettelivät, kun meidän kamat muutti naapuriin. Sitä piti pissin verran kommentoida (Ron) muuttopäivänä. Olin aika järkyttynyt moisesta, sillä nämä eivät kyllä kotona ole vuosiin pissailleet mihinkään. No, nyt harjoitellaan uudessa kodissa olemista ja uusien äänien ja ympäristön hallintaa. Yllättävää kyllä tässä kohtaa tonttia on ihan erilaista asua!

Koiria ja hoitokoiria

Tänään Ron päätti, niin kuin lähes joka päivä auttaa arkiaskareissa, eli tiskaamisessa. Se käy ruokailun jälkeen nuolemassa kauhealla räminällä (metellikupit telineissä...) kaikkien astiat. Sekään ei aina riitä, vaan pitää mennä siivoamaan ihmistenkin paikat. Tiskipöydälle hinkuaa hän ja tarkistaa, että kaikki on puhdasta.

Meillä on ollut kunnia tutustua muutamaan galgoon täälläpäin. Ollaan hoidettu yön yli ja lyhyitä aikoja niitä meillä. Vakiovieraana on ollut alemmassa kuvassa oleva Rosé ja nyt pari kertaa sen uusi sisko Josefina. Tytöt ovat sopeutuneet meidän laumaan niin, että niitä ei oikein enää huomaakkaan. Ihan ihmeesti on meidän lauma ne ottanut omalle reviirilleen suopein mielin ja tytyt on alkujännityksen jälkeen ihan rentoja tapauksia. Josefine on aikamoinen sylikoira ja änkeää koostaan huolimatta sykkyyn tuosta vaan. Jostain syystä se viimeksi vähän jännitti alkuun ja jämitti alakerrassa, ennen kuin tuli ylös muiden luo. Sitten se rentoutui ja oli oma itsensä.

Rosé sen sijaan on pätkähäntäinen galgoneiti joka vei meidän sydämmet hetimiten. Sillä on ihan mieletön hännänvispaus!!! Lisäksi sillä on omintakeinen tyyli hypähdellä liikkuessaan.. Roséressu on kuitenkin eroahdisteinen koira ja on koetellut perheensä rajoja monella tapaa. Hän on hajoitellut paikkoja ja muutenkin aiheuttanut huolta ja ahdistusta perheessä. Aluksi näytti, että koirakaverin saaminen auttoi, mutta ehkäpä uuteen kotiin muutto taas laukaisi oireet?

Toivottavasti perhe saa asiat Rosèn kanssa järjestykseen. Se on niin ihana ja täydellinen koira. Alkuun se meilläkin teki hätäpissejä  ja kakkoja, mutta on ollut aivan sisäsiisti jo parin viimeisen käynnin verran. Ottaisin sen meille ihan just, mutta kyllä meillä on tuo koiramäärä ihan tapissa tällä laumalla kyllä.

Meidän galgot

On nämä galgot kyllä ihan omaa luokkaansa lemmikkieläiminä! Niistä löytyy kaksi puolta ja välillä vähän enemmänkin. Jotenkin kuitenkin päällisin puolin tulee mieleen ns. on/off-jutut. 

Välillä maataan tuntikaupalla sohvalla tai sängyssä tai missä tahansa pehmeällä. Välillä juostaan ja riehutaan hulluna. Välimaasto ikäänkuin puuttuu.

Camy on lady edelleen. Missis kuningatar. Hän kun menee soffalle, on toisten vaikea sinne änkeä...tai ei niinkään vaikea, mutta ärinää ja murinaa kyllä riittää pyrkijöille. Lopulta se antaa kuitenkin periksi ja päästää pyrkijän sinne, mutta katsoo pahalla silmällä pitkään. Tai sitten se itse lähtee pois. Zapen kanssa eniten on sitä riitaa. Jäppinen uikuttaa ja hosuu tassulla ja saa rähinät päälleen. Zape on sen näköinen niissä tilanteissa, että pyytää kiltisti lupaa päästä ja näköjään tietää, että rähinä on vaan rähinää, eikä siitä seuraa muuta kuin, että sohvalle vähän ajan päästä pääsee...

Zapukka on kyllä melkoinen harmajahapsi nykyään, niin kuin kuvasta näkyy. Ei harmaus sitä ole yhtään hidastanut. Entiseen malliin poliisina ja vahtikoirana toimii, sekä höseltää koirapuistossa kuin pahainen pentu. 

Ruoka on edelleen molemmille se ykkösjuttu. Roskiskaapin edessä asustaa iso tuoli jatkuvasti, mikä ärsyttää palveluskuntaa, mutta ei voi mitään. Nuuskukuonot on hollilla aina ruuanlaitossa ja välillä tuntuu, kun pitäisi kokkikoulua koirille. Joskus selostankin ääneen toimiani heille. Saattaahan se välillä livahtaa jokunen namipalakin intensiivisille kyttääjille....

Hengissä ollaan hiljaisuudesta huolimatta

Elämä on jatkunut Espoossa. Kiirettä on pitänyt. Olen saanut vakituisen työpaikan, samoin siippani. Ollaan tosi hyvin viihdytty täällä etelässä ja sanoisin, että koirat myös. Elämä on asettunut tasaisiin uomiin ja siitä nyt nautimme porukalla. 

Galgot on olleet mitä mukavimpia. Zapella on edelleen sitä remmirähjäystä, milloin vähemmän ja välillä enemmän. Jotenkin on vaan totuttu siihen ja ajateltu, että se on vaan semmoinen. Olkoon.

Kunputti on edelleen ihan mahdoton töhö, mutta kenties hiukan aikuistunut...?

Ron on eniten muuttunut. Nykyään meille saa tulla kuka vaan ja se on ystävällinen ja seestynyt. Jännä juttu, miten se muuttui muuton myötä. 

Joupinkallion "koirapuisto"

No, nyt on valmis koira-aitaus!

Viikko siinä meni kokonaisuudessaan, mutta oikeastaan työajallisesti noin työpäivä. Harkinta- ja laiskoitteluaikaa suurin osa siis. Tänään pistettiin tuulemaan ja vaikeuksien kautta päästiin voittoon, eli siihen, että koirat pääsi ulos omalle pihalle ilman hihnoja. 50 metriä pitkä verkkoaita riitti just ja just, mutta lisäksi tarvittiin mielikuvitusta ja säätöä. Yksi vajankulma sai HongKongista ostetun kompostikehikon osat mallaamaan aitaa ja puuaidan alaosia paikkailtiin pienisilmäisellä verkolla ja runsailla kivibarrikadeilla. Aidan hinnaksi tuli noin 200€. Samaa aitaa kaupataan valmiiksi laitettuna hintaan 1590€, joten pelkkää säästöä siis...

Koirat oli ulos päästyään ihan äimän käkenä. Camy istui pitkän aikaa, eikä liikkunut mihinkään ja muutkin aloitteli varovasti tutustumista vapaana olemiseen sinänsä tutulla pihalla. Vähän ajan päästä homma vapautui: Ron lähti hepulijuoksemaan ja siitähän se lähti koko jengi perään ja meteli ja vauhti oli melkoinen. Saas nähdä, milloin alkaa tulemaan valituksia naapuritaloista...
Pihanaapurin Vilma-koira kävi myös tutustumassa aitaukseen meidän koirien kanssa ja meni ihan unelmahyvin.

Aamupäivällä vietimme pitkän tovin taas Rajasaaressa. On se vaan niin luxus-koirapuisto! Tutustuimme mukaviin ihmisiin ja jopa Ron kävi hepuloimassa meressä. Rescuekoiria tuntuu olevan paljon, mikä lämmittää aina sydäntäni. Nytkin tavattiin tosi mukava hevostilallinen, jolla oli neljä koiraa Romaniasta. Toivottavasti tavataan uudelleenkin. Ja huvittavaa kyllä tapasimme myös Joensuulaisen naisen, joka tunnisti meidät heti siellä.

Pelottaa isäntäväkeä ja koiraa

Tässä taannoin uutisoinkin Zapen pelottavasta keittiöepisodista ainakin facebookissa. Kertausta vielä blogiinkin...

Käytettiin koirat rankassa vesisateessa ulkona. Ensin lähti mustat pojat ja sitten ruskea parivaljakko. Ruskuaisten käyttöaikana (n. alle 10min) oli Zape avannut uunin luukun, syönyt pari broilerin koipea ja kiskonut hellasta irti neljä nappulaa. Tuloksena sitten kolme levyä oli päällä.  Nyt on meillä barrikadit hellan edessä, kun lähdetään jonnekkin. Vaikka en kyllä usko, että tyhjä uuni sinänsä kiinnostaa herraa. 

Toinen jännä juttu oli se, kun tänään koirapuistoon tuli parivaljakko koiria, ketkä olivat kenties aiheuttamassa Zapen törmäystä puuhun osaltaan tässä vähän aikaa sitten. Zape meni ihan "puihin". Se ei suostunut liikkumaan yhtään mihinkään Jyrkin jalkojen vierestä. Se seurasi kuin hai laivaa, eikä jättänyt hetkeksikkään mahdollisuutta olla melkein kiinni jaloissa. Kai se muisti jotenkin sen tilanteen ja oli peloissaan tai hämillään tai jotain. Koirien omistaja kyseli, miten Zape voi tapauksen jälkeen, kun näki,miten paha tilanne oli ja miten huonosti se voi sen jälkeen. Soitinhan minä eläinlääkärillekkin ja sain vastauksen, että seurataan vaan, jos syö ja tekee tarpeensa normaalisti. Ja sen se teki. Kyllähän se oli viikon verran ainakin aika noiveana ja yski ja köhi, kun vähänkään innostui. Aika tärskyn sai silloin kyllä! Tämä tämän päiväinen tilanne poikkesi huomattavasti sen normaalista puistokäyttäytymisestä. Sehän rymistelee yleensä ihan kinginä pitkin ja poikin. 

Mutta toisaalta on mukava huomata, että se turvautuu meihin (Jyrkiin) tarvittaessa ja luottaa, että kun tuota seuraan, niin ei pahaa tapahdu!

Rajasaaressakin on vierailtu tämän tästä ja tutustuttu Seela Sellaan. Hän näköjään on siellä joka kerta kun mennään sinne. Hänellä on ihana Nasu-koira, joka on löytynyt aikoinaan Kreikasta roskiksesta, joten rescuesakkia hänkin. Camy on käynyt uimassa meressä, joten uimakausikin on avattu!

Meillä on pihan koira-aitausprojekti tässä vaiheessa joten varmaan siitä sitten kirjoittelen, kunhan saadaan muuta aikaiseksi, kuin agilityradalta näyttävä keppiviidakko (tämän hetkinen tilanne). 

Karkaamista ja sen sellaista

Voi että, kun ärsyttää oma tyhmyys ja huolimattomuus! Lisäksi se, että miksi nämä ovat niin metsästysintoisia koiria. Pah. Täällä etelä-suomessa kun asutaan runsaasti asutulla Espoon alueella ei luulisi että elukoita olisi riesaksi asti, mutta kyllä vaan on.

Äsken käytiin Emmerdalen jälkeen kevyellä iltapissillä ja eipä päästy pitkällekkään, kun Kun yhtäkkiä rempaisi itsensä irti taluttimen päästä ja jäin seisomaan kuin nalli kalliolle tyhjä talutin toisessa ja Zape toisen taluttimen päässä. Pupuhan se siellä iloisena loikki pihamme poikki. Jyrki tietysti heti arvasi, että olin toheloinut taluttimen kiinni ns. avainrenksun paksuiseen metallirinkulaan, missä on kiinni nimilätkä puhelinnumeroineen. Eikä ollut ensimmäinen kerta! Haluan jonkun patentin tohon...eikö voisi olla joku muu kohta pannassa, mihin sen lätkän voisi laittaa?? Seuraavat mittatilauspannat tulevat sisältämään ko. ylimääräisen lätkänpidikkeen. Vaikka onnistun varmaan siihenkin sitten sen hihnan liittämään. Pahus vieköön nuo nahkaiset pannat taitavat kestää koiran iän, joten saan perustella aika pitkään uusien tilaamista...

Kunputti sitten kävi vetelemässä ylimääräiset kierrokset tässä jossain lähipiirissä. Ei se kovin kauaa karkuteillä ollut, enkä siitä sitä oikein uskokkaan, että lähtisi kovin kauas. Onneksi hukkasi hetimiten sen puppelin. 

Jyrki oli lauantaina pari tuntia galgotapaamisessa Rajasaaren koirapuistossa ja ihmetteli, kun ei muita galgoja näkynyt..., tapaaminen olikin Tervasaaressa. No, sai koirat ainakin ulkoilla, joskin vailla rotuseuraa.

Pieniä vammoja

Itku pitkästä ilosta ja miten se meneekään?

Eilen koirapuistossa oli kivaa. Tuli kohtuullisen isoja juoksukamuja ja alkoi kunnon ravit, mitkä loppuivatkin yllättäen Zapen rysähtäessä kesken juoksun päin puuta. Kenties joku koirista törmäsi siihen. Raukkaparka lensi selälleen ja tietenkin itku oli melkoinen. Lisäksi se haukkoi henkeään pitkän aikaa ja kakoi. Ilmat varmasti keuhkoista lähti kertarysäyksellä. Vaisuhko oli misterin loppupäivä. Vaikka oli vieraita, se vaan makaili melkein koko ajan paikoillaan. Ruoka ei oikein maittanut, kuin vähän vasta illan suussa ja muuten oli makoilua vain. Yöllä Zape yskiskeli ja kakoi muutamia kertoja myös, sekä oksensi vähän.

Soitin eläinlääkäriasemalle ja kysäisin, josko olisi aihetta lähteä näytille. Saatiin kuitenkin ohje seurailla vointia, kun kerran koira pystyy syömään, juomaan ja tekemään tarpeensa. Nyt sitten seuraillaan. Käytiin tänäkin aamuna puistossa ja poika kyllä juoksenteli, mutta huomattavasti rauhallisemmin. Muutenkin oli vaisua, kun ei ollut ketään muita ja räntää vielä ropsutteli niskaan.

Hah, ja sitten oli hassu juttu aamulta. Jyrki otti Kunin ja Zapen ja meni tuosta talonnurkalta kävelytielle ja yllättäen koiratuttumme Voitto olikin siinä heti. Täti sanoi, että "hups, onneksi se on vaan tuo pieni, eikä se iso musta" ja sitten Zape ilmestyi nurkan takaa. Voiton emäntä tietää hyvin Zapen ohitusongelmat, mutta tällä kertaa ei ollut mitään muuta, kuin ystävällistä haistelua. Kaipa ne on tarpeeksi monesti tavanneet, ettei tarvitse enää alkaa riehumaan.

Meidän pihanaapureilla on kaksi pientä valkoista koiraa. Eilen savustettiin lammasta porukalla ja juteltiin koirista. Eipä ole meidän Zapukka ainut ongelmaohittelija näillä kulmilla onneksi, mutta tietysti ison kokonsa ja kenties pelottavankin ulkomuotonsa vuoksi saattaa herättää enemmän pahennusta, kuin pieni valkoinen remmirähjääjä...

Kevättä odotellessa

Reilu kuukausi ollaan nyt oltu uusissa maisemissa ja uudessa kodissa. Tietynlainen päivärytmi on kehittynyt ja kaikki ollaan tosi tyytyväisiä siihen. Jännä juttu, että koira-aitauksen puuttuminen on melkein helpottanut elämää, kun on säännöllisempää tuo ulkoilu. Mutta kyllä se aitaus vielä tulee, että saadaan kesällä yhdessä koirien kanssa hengailla pihalla.

Camy-parka sairasti tässä jonkin sortin mahataudin. Hassua kyllä oltiin juuri yövieraalle kehuttu, miten ei yhtäkään pissa-tai kakkavahinkoa ole täällä ollut, niin yöllä vessaan mennessä odottikin melkoiset yllärit alakerrassa. Kolme päivää riitti ripulia ja jännä kyllä myös pissaa oli tullut. Hieman rupesi kypsyttämään jatkuva shaissen haju ja siivoaminen, mutta minkäs voi, kun on kipeä, niin on. Camy sai muutaman päivä ajan pieniä annoksia riisi-tonnikalamössöä jatkettuna Aptus-jauheella. Onneksi korjaantui sillä, eikä eläinlääkärireissua tarvittu. Sinällään koira voi muuten hyvin koko episodin ajan.

Sen lisäksi, että meillä on sängyssä aina Ron ja Camy, sekä melkein aina Kun, on myös Zape alkanut tulla viereen nukkumaan! Melkoisen ahdasta tunnelmaa, sanoisin, mutta eihän sitä voi poiskaan ajaa, kun moisen luottamuksen eleen on tehnyt. 1,5 vuotta siinä menikin.

Kun kävi tuossa nakinsyöntikisoissakin, eikä pärjännyt! Tapansa mukaan se töhöili liikaa ja kaatoi lautasen ja hukkasi arvokkaita sekuntteja sen takia. Mutta so what...saipa kivan kokemuksen ja ylimääräisiä herkkupaloja. 

Camyn kanssa on tarkoitus nyt jatkaa täällä Suomen Karva-kavereissa ja eka keikka on Matinkylässä 12.4. kirpputoritapahtumassa. 

Lenkkiä ja sen sellaista

Elämä alkaa asettua uomilleen täällä Espoossa. Koirat ovat rauhoittuneet ja ilmeisesti tajunneet, että täällä ollaan ja pysytään. Eikä tarvitse hätäillä, että ei tulla takaisin, vaikka ovesta ulos mennääkin. Alkuun oli niillä raukoilla kauhea paniikki, kun lähdettiin ja meteli sen mukainen. Näköjään on rutiinit tulleet jo tutuiksi, eikä tarvitse turhista älämölöidä.

Minä olen aloittanut työt ja aamuisin on melkoinen homma näiden tyyppien kanssa ulkoilu. Herään siinä viiden pintaan ja laitan kaffet tippumaan, suihkuttelen itseni ja sitten ulos. Olen välillä vienyt koiran kerrallaan tai sitten kaksi kerrallaan ulos pienelle lenkille. Nätisti odottavat vuoroaan, eikä mitään hirveää härdelliä ovella synny, kun sanon vaan ketä otan mukaan. Sama juttu on illalla x 2. Tänäänkin käytiin Jyrkin kanssa ensin lenkittämässä Kun ja Zape ja sitten Ron ja Camy. Jyrki kävi lisäksi päivällä tunnin verran koirapuistossa juoksuttamassa laumaa.

Jännitysmomenttina aina on näiden metsästysvaistoisten kanssa kulkiessa kaiken maailman jänöt ja oravat, mitä täälläkin päin ihan kiitettävästi on liikenteessä. Yksi kurreoravainen näyttää käyttävän meidän kattoa kauttakulkupaikkana ja kerran on koirat sen bonganneet just kun tultiin koirapuistosta. Jestas, että oli pitelemistä hihnanpäässä! Aamuisin ja iltaisin hämärässä puskissa liikkuu aina joku ötökkä ja saa olla varuillaan piskien kanssa.

Ronilla ja Zapella on ollut muutaman kerran ihme pelit keskenään. Viimeksi tänään illalla. Hirveä leikki ja ravaaminen, sekä kaulavaltimoiden härkkiminen. Näyttää ja kuulostaa kauhealta, mutta on ihan "kilttiä". Zape lisäksi yrittää nylkyttää Ronia, mikä viittaa vähän arvoasetelmien taisteluun..tai en minä tiedä. Luulen vaan niin. Ronhan on se meidän kingi ollut ainakin tähän asti ehkä, kun ei näillä mitään kovin selkeää arvojärjestystä ole koskaan ollut. Tai voihan se olla, mutta en näe sitä. Tiedän kuitenkin, että Camy hallitsee sohvia ja muita makuupaikkojaan, mutta saattaa pitkän ja äänekkään "keskustelun" tuloksena Zapelle paikkansa luovuttaa. Ulkona vapaana Ron joutuu joskus kaikkien kurmuuttamaksi, Kunraukka säikähtää ja pahoittaa mielensä jos joku sielle ärähtää ja hakee turvaa ihmisestä. Zapesta on tullut semmoinen läheisyysriippuvainen lussukka, että epäilen, että onko vaihtunut jossain välissä toiseen koiraan, kun ottaa huomioon, mimmoinen se oli.

Ja yksi juttu vielä. Joensuussa meillä oli tämän tästä jokunen kakka tai pissa kellarissa. Koirathan pääsi ulos tämän tästä omalle pihalle riekkumaan ja lisäksi oli lenkit ja koirapuistoilut. Pelkäsin oikein, että miten täällä käy sen asian suhteen, mutta turhaan. Yhtään vahinkoa ei ole tullut. Ilmeisesti tuo säännöllisempi ulkoilu on tehnyt hyvää sillä saralla. Toivottavasti, kun tulevaisuudessa aitaus hankitaan, ei asia muutu.

Sopeutumista vähitellen

Melkein viikko ollaan asuttu koirinemme uudessa osoitteessa ja opetteluahan se on ollut puolin jos toisin. Koirille on tietysti isoin muutos se, kun ei ole nyt vielä aidattua pihaa, mihin pääsee milloin tahansa juoksentelemaan. Meille se on myös merkinnyt lisää työtä siinä, että pitää lähteä hihnojen kanssa aamupissille ja muillekkin hädille tai sitten koirapuistoon, eikä vaan aukaista ovea sen sijaan. Help!! Äkkiä aitaus kehiin, pliis! Eihän siinä mitään, sillä lähes kaikki normaalit koiranomistajat tekee niin, mutta kun näitä on siunaantunut se neljä kappaletta ja yksi on hirvittävä remmirähjä, niin haastetta piisaa. 

Minä olen innostunut nyt, kun on vapaata aikaakin ollut romujen raahauksen sijaan menemään lenkille yhden koiran kanssa kerrallaan. Tänäänkin on ollut semmoinen päivä, että ollaan yhdessä tai erikseen ravattu jatkuvasti jonkun tai joittenkin kanssa ulkona. Uudet ulkoilumaastot aiheuttavat harmaita lisää ennestään harmaaseen päähäni. Kaksi kertaa olen ollut kunnolla eksyksissä, enkä kyllä enää aio toistaa sitä, että puhelinta en ottaisi mukaan. Onhan sentään navigaattorit keksitty!

Kyllä muutos selkeästi koiriin on vaikuttanut. Ihmeellistä säätöä niillä on keskenäänkin. Parina päivänä Ron ja Zape ovat alkaneet kummalliset pelit ja Zape on jopa yrittänyt Ronia ns. nylkyttää, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut. Hellyydenkipeyttä on normaalia enemmän myös.

Sää on ollut sateinen ja tylsä. Lumet ovat kohta hävinneet kokonaan ja rapaa kantautuu sisälle kilokaupalla. Uutta kotia tykkäisi alkuun ainakin hinkata ja siinäpä minulla onkin puuhaa. Me ollaan kokeilemassa uutta ruokavaliota, mikä on osottautunut vähän fiaskoksi. Nimittäin kun pakastin on tosi pieni, niin ajateltiin osittain siirtyä nappularuokintaan. Merkkinä on ProBooster. Muilla menee suht ok sen kanssa, mutta Zapella ei. Se on laihtunut, koska se ei syö sitä kuin vaan vähän. Pakko on ollut sille antaa vaan taas pelkkää raakaruokaa. Muille on surutta nappulaa toinen päivän ateria syötetty ainakin joinain päivinä. Minulle itselle on jotenkin vaikeaa noita nappuloita syötää ja tavallaan pitkin hampain niitä tarjoilen. Toivottavasti Zape saa taas painoa pian takaisin, sillä se näyttää taas aika nälkiintyneeltä ja kauhealta.

Meillä kävi ekat vieraatkin ja voi että oli jollain Kunputilla hauskaa!! Se jos kuka tarvitsee huomiota ja leikkikaveria ja sitä se sai. Kieli pitkällä lopulta läähätteli tohkeissaan ja oli pitkästä aikaa kunnolla väsyksissä. Oliskohan tommoisia koiria leikittäviä poikia jossain adoptoitavissa??

Koirat muuttopuuhissa

Pitkästä aikaa intoiduin blogiakin kirjoittamaan. Pitää nääs laistaa välillä muuttohommista...

Tosiaan iso elämänmuutos on meillä ja koirilla, kun muutimme tänne etelä-suomeen sieltä susirajalta. Pitkään karvakamut varmaan ihmettelivät puuhiamme, kun tavarat katosivat ympäriltä ja mylläystä oli suuntaan ja toiseen. Lisäksi makuuhuone vaihtoi paikkaa parikin kertaa. Levottomana kuljettiin pitkin autioituvaa huushollia. Camy oli ja on ainut, joka tuntuu ottavan lunkisti ihan kaiken.

Viimeisenä muuttopäivänä, kun edellinen asunto oli ihan tyhjä, alkoi tosi hätä olla koirilla. Kun vielä pihalla puuhattiin jotain, oli hirveä ulina ja vinkuna sisällä. Ihan kuin olisivat pelänneet, että tännekkö ne jätetään. Syöksyivät auton kyytiin ja ensimmäisen kerran jopa Kun oli ihan hiljaa autossa melkein koko matkan! Vissiin raukka oli niin helpottunut, kun pääsikin mukaan (no, höpöhöpö omaa arvailua koiran tunteista). Kunillahan on niitä spöökejä joka nurkalla vaanimassa ja niin myös täällä. Nukkumaan käydessä ne hyökkää nurkista esiin ja niille pitää tietysti haukkua...hoh, hoijaa...

Muuttokuormaa purettaessa oli myös kauhea koiran hätä. Tuttuja ihmisiä ja tuttuja kamoja, mutta mitä, mitä tapahtuu... Uikutusta ja hännän vispausta sekaisin. Nyt, kun on mennyt kohta pari päivää täällä, alkaa meno rauhoittua koirilla. Ihan joka paikkaan ei tarvitse tulla perässä ja malttavat hetkittäin jopa makoilla, vaikka kiitettävää "muutoapua" tuntuu olevan saatavilla, eli lauma on lähes koko ajan tiellä ja jaloissa. Liekö treenaantuvat tuossa samalla rappusissa rampatessaan?

Koirapuisto on täällä ihan yhtä lähellä, kuin ennenkin. Nyt on kyllä sää semmoinen, että jäätä ja liukasta on joka paikassa. Lämpö plussan puolella. Puisto oli vaarallinen paikka, mutta onneksi koirat tajusi vähän jarrutella juoksuissaan. Osa maastosta on ihan sulaa. Oman talon ympäristössä on kerrostaloja, mutta käsittämättömän rauhallista ja hiljaista täällä on. Eilen käppäilin Camyn kanssa lenkkiä ja melkein eksyttiin. Jännää on tutustua uuteen alueeseen. Aitaus on tarkoitus tehdä myös tänne pihalle ja se helpottaa elämää kovasti, kun siihen on kerran totuttu. Kenties jonkun verran routaa on vielä maassa, joten hihna/koirapuistohommilla mennään.

Liityttiin faceryhmään, jossa Espoolaiset koiranomistajat omiin nimiinsä käyvät treenaamassa milloin mitäkin, esim. ohituksia, näyttelyhommia jne. Ensi tiistaina olis sitten ekat ohitustreenit tuolla Ikean parkkipaikalla. Ihan mahtavaa, että löytyi tuommoinenkin juttu! Kuvat nyt puuttuu, kun sattuneesta syystä on kameran piuha jossain.

Väsyneitä vinttiksiä

Tänään on ollut meillä väsynyttä koirakansaa. Jyrki käytti koko porukan aamulla koirapuistossa ja viipyi siellä noin puolitoista tuntia. Koiria oli ollut ja ihmisiä...jopa lapsi, mistä Kun oli tietysti innoissaan. Apua, minä ajattelin, mutta olivat olleet innoissaan sen tohelluksesta. Huh-heijjaa.. pitkämielisiä ihmisiä, kenties.

Lisäksi käytiin siellä vinttikoiralenkillä. Ihan käsittämättömän hyvin Zape käyttäytyi siellä kohtaamispaikalla ja muutenkin. Liekö se on joku roturasisti vai mikä se on, kun kuitenkin vastaantuleville koirille piti alkaa ärmentää. Meidän laumassa oli sentään aika monta monituista vinttikoiraa menossa samaan suuntaan ja sitä ei kukaan siitä haitannut yhtään..paitsi Faaraokoira uros ja leikkaamaton. Vähän ärr ja murr...mutta aika vähäistä kuitenkin. Zape kulki kyllä sitä pelko-kylkimyyryä koko lenkin. Ei nameja ottanut. Ehkä kuitenkin aika haastava tilanne hänelle oli tämä lenkki. 

.

Hiljaisuus rikkoutuu

Miten lie on ollut huvituksen puutetta kirjoitteluun? No, täältä pesee taas.

Zapea taas yritetään sosiaalistaa yhteiskuntaan. Tämä tarkoittaa lähinnä lenkkeilyn aloittelua hänen kohdallaan. Poika on tänä päivänä niin luottavainen meihin ja tottelee paljolti käskyjä, joten aika on kokeilla siipiä muuallakin kuin kotona tai koirapuistoissa. 

Zape on selkeästi Jyrkin koira. Niinpä Jyrki nyt on ottanut sen muutaman kerran lenkille yksikseen ja esim. auton huoltoon viedessä kävelivät takaisin kotiin. Ihme ja kumma, ei koiran koiraa ole tullut vastaan, joten sinänsä kokeilut on menneet hyvin. Ja jopa namia on ottanut koko lenkin ajan!!!Minä sen sijaan sain sen raivarit kestää eräällä lenkillä vastaan tulevan koiran kohdatessa. Silti on toivonkipinä siinä suhteessa, että se oli aivan rauhallinen siihen asti, kunnes edellä kulkeva Ron haukahti sille koiralle ja siitäkös se alkoi.... 

Huomenna on taas tulikoe edessä, sillä aiotaan lähteä yhden ryhmän vinttikoirakävelylle. Mukaan tulee jonkin verran porukkaa ja katsotaan sitten, miten menee. Lenkki lähtee klo. 16.30 ja aiomme näyttää, miten koirakot voi näkyä pimeälläkin. Eli otsalamput ja heijastimet, sekä koirilla heijastinliivit yms. näkyvyyttä edistävät vermeet.

Ja sanottakoon vielä, että Mr. Zape on muutoin aivan ihana lupukka ja ystävällisyyden perikuva, mutta tää lenkkiasia (= kiinnipitäminen) on sen mielestä kauheaa. Myöskään se ei tykkää, että toiset koirat on kiinni. Kai se kuukausien vapaana veuhkaaminen on antanut sille semmoisen koodin päähän, että pakoon pääseminen on elinehto.

Galgo Weekend 2014

Osallistuimme puikkonokkien kanssa hyvin puikkomaiseen tapahtumaan Vallittun leirikeskuksessa kangasalalla. Pitkän matkan takia ja työn rajoittaessa harrasteita ei päästy vielä perjantaina mukaan, vaan starttasimme lauantaiaamuna varhain reissun päälle. Kylläpä oli mukava matkustaa rauhallisten koirien kanssa autossa. Eli huomasi hyvin, että KUN ei ollut mukana!

Pysähdyttiin aamupalalle äidin luo Jyväskylässä. Zape oli vähällä kusaista äidin ison ruukkukasvin juurelle, mutta muuten olivat vaan vastaanottavaisia rapsutusten suhteen. Perillä näkyi heti koiralaumat ja ei kun pakolliset kopat päähän ja koirat irti. Ihania koiria näkyi joka puolella ja tulipa paljon kyselyjä koiristamme ja niiden tarinoista. Eräänkin kerran niitä sai kertoa. Kuulin myös monen koiran elämäntarinan ja eipä ole kaikilla ollut ruusuinen alku. No, tuskin oikeastaan yhdelläkään näistä koirista. Yksikin ihanuus oli sytytetty tuleen, mutta oli niin ihmisrakas ja suloinen tyyppi, että! Aivan järkyttävää tämä ihmisten julmuus, mutta siitä huolimatta elämänhaluiset koirat jaksaa ja jaksaa. Zape sai todella paljon huomiota komean ulkomuotonsa ja euroopanomistajan elkeidensä takia. Se tepasti ja pompahteli häntä ja korvat pystyssä joka puolella ja pissaili joka ikiseen puskaan. 

Camy tsippaili omaan rauhalliseen tapaansa ja kerjäili rapsuja. Iltamissa, kun meno rauhoittui otettiin siltä koppa pois, kun olin varma siitä, että mitään hässäkkää ei tapahdu. En usko, että Camyn kohdalla koppaa olis ollenkaan tarvittu, mutta säännöt, mitkä säännöt. Zapen kohdalla taas oli toisin. Joitain vähän sävähdytti sen poliisityyli ja murinat. Eipähän kenenkään tarvinnut pelätä sen puoleen.

Yksi ohjelmanumero oli nakinsyöntikisat. Kylläpä oli hauska juttu! Osallistuttiin tietysti moiseen ja vaikka ei todellakaan palkinnoille päästy, ei haitannut. Galgot on näköjään aika huonoja tuossa lajissa ja näin silmissäni meidän Kunin siinä imuroimassa kaikkien muidenkin nakit niiden nenän edestä. Kisassa on viisi lautasta ja siinä nakinpala. Ilman vetämistä on koira houkuteltava syömään se nakki ja ekana maaliin tullut voittaa. Helpommin sanuttu, kuin tehty. Camy äkkäsi toisen lautasen jälkeen, mitä pitää tehdä ja tultiin toiseksi meidän ryhmästä.

Zape sen sijaan strömssäili oikein kunnolla, eikä tajunnut yhtään mitään koko hommasta. Jyrki hiki päässä yritti sille nakkeja tarjota, mutta sen ainoan nakinpalan, minkä sai syömään, niin sylkäisi herra suustaan, että "hyi helkutti".. Oli vissiin kisan ainoa keskeyttäjä ja sai ehkä isoimmat naurut ainakin aikaan.

Yö oli kylmä jo tähän aikaan syksystä. Majoitus oli vaatimaton. Ei lämmitystä tai sähköä mökeissä. Jyrki otti mukaan armeijan makuupussin ja tarkeni hyvin ja minulla oli vaatimattomampi varustus ja palelin yön. Lopuilleen ulkotakki pelasti ja en jäätynyt sentään niille sijoille. Koirat puettiin jo hyvissä ajoin alkuillasta ja yöllä oli molemmilla kunnon viltit vielä lämmittämässä.

Me oltiin ensimmäistä kertaa ja kaukaa susirajalta. Porukka tuntui olevan pitkälti toisilleen ennestään tuttua ja oli vähän ulkopuolinen olo koko ajan. Olisin kaivannut omia ns. galgokamuja sinne. Maybe next year?

Aitaräjäys on historiaa...

Meillähän on ollut ongelmaa Zapen kanssa ohituksissa ja myös meidän aidan vierellä kulkevien koirien kanssa. Myös jotkut juoksevat ihmiset tai meluava porukka sai aikaan kauhean möykän aidalla. Kerran jopa joku huuteli hädissään aidan takana, että "tulkaa hakamaan koiranne pois. "No, on aita välissä ja mitään ei voi tapahtua. Mulla meinasi epätoivo välillä iskeä, mutta sitten yhtäkkiä keksin jotain.

Vesi! Otin ämpäriin vettä ja ruiskutin sitä sen päälle, kun möykkä alkoi. Ihan muutama kerta tarvittiin, että homma alkoi muuttua ihan muuksi. Tänään aamulla meni koira ohi...Zape pari kertaa päästi pienen ulahduksen , mutta ei mennyt edes aidalle. Kehuin sitä ihan hulluna...ihana koira! Muutenkaan ei mitään möykkää aidalla ollut moneen päivään. Voiko tämä olla mahdollista?

Nyt ajattelin, että vesihommaa voisi kokeilla myös lenkillä. Pieni ruiskutus jollain sopivalla vekottimella ohitustustilanteissa. Kannattaa kenties kokeilla. Meillähän on lenkit olleet ihan pannassa Zapen käytöksen takia. Koirapuisto on ollut se meidän ulkoilupaikka ja tekisi mieli oikein kunnon lenkeille! Meillä oli kyllä kivat koirapuistosessiot esim. viime viikonloppuna. Vettä satoi ja koirat oli välillä piilossa puiden alla, mutta kun oli hyvää seuraa, niin 1, 5 h vierähti siitä vaan.

Eli vesikoulutusta nyt sitten kehiin! En tiedä, onko minkään koulukunnan suositusta moisiin, mutta jos kerran toimii, kun mikään muu ei, niin miksei?

Mökkeilyä lomalla

Leikkirymy iski kesken kaiken. 

Käytiin melkein viikko viihtymässä mökillä ja täytyy sanoa, että hauskaa oli ja säät suosivat. Melkein joka päivä ukkonen jyristeli, mutta kaukana. Lämmintä piisasi lähes yli tarpeen. 

Zape varmistelee, että pääsee äkkiä karkuun, jos paarma tulee...

Paarmat olivat kiusana, mutta hyttysiä ei juurikaan ollut. Galgot varsinkin tykkäsivät kyttyrää niiden pörräilystä ja pakenivat sisätiloihin tuon tuosta. 

Kunilla oli ongelma, kun mökillä oli "pallo" järvessä (vesilämpömittari). Sitä se jaksoi vahtia koko loman ajan. Kun oli ainut koira, joka kävi uimassa. Hädissään hyppäsi veteen, kun joku meni uimaan. 

galgottimet vahdissa saunavuorolla

Metsässä maisteltiin mustikoita. Eipä paljon maistuneet muille, kuin Ronille. Sille kelpaa myös herukat ja vatut.

Kunilla oli pelottavaa välillä: Kaatunut päivävarjo, iso kanto, iso metsä, outoja tynnyreitä saunalla... sillä sitä pelättävää riittää maailmassa. 

Minä jäin äidin luo Jyväskylään pariksi päiväksi, kun muu porukka suuntasi kotiin. Tulin Camyn kanssa junalla sitten kotiin. Äiti sai sitten hiki hatussa imuroida siitä lähtenyttä karvaa sohvastaan. Meidän ensimmäinen junamatka meni oikein hyvin. Koiran kanssa saa aina juttuseuraa ja matka taittuu huomaamatta. Camy on muutenkin luultavasti maailman helpoin koira ja mikäs oli sen kanssa ollessa. Koiran lippu junaan maksaa vain 5 €. Voin kyllä suositella lämpimästi junaa kulkuvälineenä koiran kanssa. 

Toukokuun helteissä

Camy viilentyy kukkapenkissä ensin pöyhittyään sen mieleiseen kuosiin. Ei tarvitse kenties odotella kukkia.

Mahtuuko kieli suuhun takaisin vaiko eikö?

Liikaa leluja...milläs sitä alkais leikkiä?

Mitään ei jaksa leikkiä vaan keinun alta löytyi  yksi vähän viileämpi paikka.

Kevätkuulumisia

Koiramaista kevättä kaikille! Meillä on elelty normaalia karvaista elämää. Eilen tuumailimme lauman kirmailua pihalla katsellessamme, että olisipa tylsää ilman koiria. Miehen sanoin " On niistä iloa, mutta on niitä riesaakin.."

Joensuuhun on avattu uusi koirapuisto, mistä onkin nyt tullut vakiovierailukohde. Se on ihan lähellä ja puiston viereen saa kätevästi auton parkkiin. Helpottaa kummasti kun kysessä on neljä kiireistä koiraa. 

Meillä alkaa ihan kauhea säpinä siitä, kun mies alkaa vetää housuja jalkaan. Tyypit pyörii kuin vimmassa siinä ympärillä. Pantojen laitto on haaste sinänsä, kun Zapen mielestä kaikki pannat pitäisi laittaa hänelle. Oi niitä aikoja, kun vielä oli vain kaksi koiraa ja koulutin ne odottamaan nätisti vuoroaan kun ulos oltiin lähdössä. Siis oma vika, kun olen velttoillut. 

Käytiin yhtenä sunnuntaina hiekkakuopilla juoksemassa. Kyllä oli mahtava paikka koirien mielestä!

Tässä vielä ruokarosvon tyylinäyte.