Itku pitkästä ilosta ja miten se meneekään?
Eilen koirapuistossa oli kivaa. Tuli kohtuullisen isoja juoksukamuja ja alkoi kunnon ravit, mitkä loppuivatkin yllättäen Zapen rysähtäessä kesken juoksun päin puuta. Kenties joku koirista törmäsi siihen. Raukkaparka lensi selälleen ja tietenkin itku oli melkoinen. Lisäksi se haukkoi henkeään pitkän aikaa ja kakoi. Ilmat varmasti keuhkoista lähti kertarysäyksellä. Vaisuhko oli misterin loppupäivä. Vaikka oli vieraita, se vaan makaili melkein koko ajan paikoillaan. Ruoka ei oikein maittanut, kuin vähän vasta illan suussa ja muuten oli makoilua vain. Yöllä Zape yskiskeli ja kakoi muutamia kertoja myös, sekä oksensi vähän.
Soitin eläinlääkäriasemalle ja kysäisin, josko olisi aihetta lähteä näytille. Saatiin kuitenkin ohje seurailla vointia, kun kerran koira pystyy syömään, juomaan ja tekemään tarpeensa. Nyt sitten seuraillaan. Käytiin tänäkin aamuna puistossa ja poika kyllä juoksenteli, mutta huomattavasti rauhallisemmin. Muutenkin oli vaisua, kun ei ollut ketään muita ja räntää vielä ropsutteli niskaan.
Hah, ja sitten oli hassu juttu aamulta. Jyrki otti Kunin ja Zapen ja meni tuosta talonnurkalta kävelytielle ja yllättäen koiratuttumme Voitto olikin siinä heti. Täti sanoi, että "hups, onneksi se on vaan tuo pieni, eikä se iso musta" ja sitten Zape ilmestyi nurkan takaa. Voiton emäntä tietää hyvin Zapen ohitusongelmat, mutta tällä kertaa ei ollut mitään muuta, kuin ystävällistä haistelua. Kaipa ne on tarpeeksi monesti tavanneet, ettei tarvitse enää alkaa riehumaan.
Meidän pihanaapureilla on kaksi pientä valkoista koiraa. Eilen savustettiin lammasta porukalla ja juteltiin koirista. Eipä ole meidän Zapukka ainut ongelmaohittelija näillä kulmilla onneksi, mutta tietysti ison kokonsa ja kenties pelottavankin ulkomuotonsa vuoksi saattaa herättää enemmän pahennusta, kuin pieni valkoinen remmirähjääjä...
Eilen koirapuistossa oli kivaa. Tuli kohtuullisen isoja juoksukamuja ja alkoi kunnon ravit, mitkä loppuivatkin yllättäen Zapen rysähtäessä kesken juoksun päin puuta. Kenties joku koirista törmäsi siihen. Raukkaparka lensi selälleen ja tietenkin itku oli melkoinen. Lisäksi se haukkoi henkeään pitkän aikaa ja kakoi. Ilmat varmasti keuhkoista lähti kertarysäyksellä. Vaisuhko oli misterin loppupäivä. Vaikka oli vieraita, se vaan makaili melkein koko ajan paikoillaan. Ruoka ei oikein maittanut, kuin vähän vasta illan suussa ja muuten oli makoilua vain. Yöllä Zape yskiskeli ja kakoi muutamia kertoja myös, sekä oksensi vähän.
Soitin eläinlääkäriasemalle ja kysäisin, josko olisi aihetta lähteä näytille. Saatiin kuitenkin ohje seurailla vointia, kun kerran koira pystyy syömään, juomaan ja tekemään tarpeensa. Nyt sitten seuraillaan. Käytiin tänäkin aamuna puistossa ja poika kyllä juoksenteli, mutta huomattavasti rauhallisemmin. Muutenkin oli vaisua, kun ei ollut ketään muita ja räntää vielä ropsutteli niskaan.
Hah, ja sitten oli hassu juttu aamulta. Jyrki otti Kunin ja Zapen ja meni tuosta talonnurkalta kävelytielle ja yllättäen koiratuttumme Voitto olikin siinä heti. Täti sanoi, että "hups, onneksi se on vaan tuo pieni, eikä se iso musta" ja sitten Zape ilmestyi nurkan takaa. Voiton emäntä tietää hyvin Zapen ohitusongelmat, mutta tällä kertaa ei ollut mitään muuta, kuin ystävällistä haistelua. Kaipa ne on tarpeeksi monesti tavanneet, ettei tarvitse enää alkaa riehumaan.
Meidän pihanaapureilla on kaksi pientä valkoista koiraa. Eilen savustettiin lammasta porukalla ja juteltiin koirista. Eipä ole meidän Zapukka ainut ongelmaohittelija näillä kulmilla onneksi, mutta tietysti ison kokonsa ja kenties pelottavankin ulkomuotonsa vuoksi saattaa herättää enemmän pahennusta, kuin pieni valkoinen remmirähjääjä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti