torstai 2. huhtikuuta 2015

Kevättä odotellessa


Reilu kuukausi ollaan nyt oltu uusissa maisemissa ja uudessa kodissa. Tietynlainen päivärytmi on kehittynyt ja kaikki ollaan tosi tyytyväisiä siihen. Jännä juttu, että koira-aitauksen puuttuminen on melkein helpottanut elämää, kun on säännöllisempää tuo ulkoilu. Mutta kyllä se aitaus vielä tulee, että saadaan kesällä yhdessä koirien kanssa hengailla pihalla.


Camy-parka sairasti tässä jonkin sortin mahataudin. Hassua kyllä oltiin juuri yövieraalle kehuttu, miten ei yhtäkään pissa-tai kakkavahinkoa ole täällä ollut, niin yöllä vessaan mennessä odottikin melkoiset yllärit alakerrassa. Kolme päivää riitti ripulia ja jännä kyllä myös pissaa oli tullut. Hieman rupesi kypsyttämään jatkuva shaissen haju ja siivoaminen, mutta minkäs voi, kun on kipeä, niin on. Camy sai muutaman päivä ajan pieniä annoksia riisi-tonnikalamössöä jatkettuna Aptus-jauheella. Onneksi korjaantui sillä, eikä eläinlääkärireissua tarvittu. Sinällään koira voi muuten hyvin koko episodin ajan.


Sen lisäksi, että meillä on sängyssä aina Ron ja Camy, sekä melkein aina Kun, on myös Zape alkanut tulla viereen nukkumaan! Melkoisen ahdasta tunnelmaa, sanoisin, mutta eihän sitä voi poiskaan ajaa, kun moisen luottamuksen eleen on tehnyt. 1,5 vuotta siinä menikin.


Kun kävi tuossa nakinsyöntikisoissakin, eikä pärjännyt! Tapansa mukaan se töhöili liikaa ja kaatoi lautasen ja hukkasi arvokkaita sekuntteja sen takia. Mutta so what...saipa kivan kokemuksen ja ylimääräisiä herkkupaloja. 

Camyn kanssa on tarkoitus nyt jatkaa täällä Suomen Karva-kavereissa ja eka keikka on Matinkylässä 12.4. kirpputoritapahtumassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti