perjantai 28. marraskuuta 2014

Hiljaisuus rikkoutuu


Miten lie on ollut huvituksen puutetta kirjoitteluun? No, täältä pesee taas.

Zapea taas yritetään sosiaalistaa yhteiskuntaan. Tämä tarkoittaa lähinnä lenkkeilyn aloittelua hänen kohdallaan. Poika on tänä päivänä niin luottavainen meihin ja tottelee paljolti käskyjä, joten aika on kokeilla siipiä muuallakin kuin kotona tai koirapuistoissa. 

Zape on selkeästi Jyrkin koira. Niinpä Jyrki nyt on ottanut sen muutaman kerran lenkille yksikseen ja esim. auton huoltoon viedessä kävelivät takaisin kotiin. Ihme ja kumma, ei koiran koiraa ole tullut vastaan, joten sinänsä kokeilut on menneet hyvin. Ja jopa namia on ottanut koko lenkin ajan!!!Minä sen sijaan sain sen raivarit kestää eräällä lenkillä vastaan tulevan koiran kohdatessa. Silti on toivonkipinä siinä suhteessa, että se oli aivan rauhallinen siihen asti, kunnes edellä kulkeva Ron haukahti sille koiralle ja siitäkös se alkoi.... 

Huomenna on taas tulikoe edessä, sillä aiotaan lähteä yhden ryhmän vinttikoirakävelylle. Mukaan tulee jonkin verran porukkaa ja katsotaan sitten, miten menee. Lenkki lähtee klo. 16.30 ja aiomme näyttää, miten koirakot voi näkyä pimeälläkin. Eli otsalamput ja heijastimet, sekä koirilla heijastinliivit yms. näkyvyyttä edistävät vermeet.

Ja sanottakoon vielä, että Mr. Zape on muutoin aivan ihana lupukka ja ystävällisyyden perikuva, mutta tää lenkkiasia (= kiinnipitäminen) on sen mielestä kauheaa. Myöskään se ei tykkää, että toiset koirat on kiinni. Kai se kuukausien vapaana veuhkaaminen on antanut sille semmoisen koodin päähän, että pakoon pääseminen on elinehto.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti