maanantai 13. elokuuta 2012

Loppukesää


Camy on solahtanut meidän laumaan niin, että en oikein tajua, miten helposti asiat voivat joskus mennä. Se vaan tuli ja on, kuin olisi aina ollut.( Oli mulla kyllä semmoinen etiäinen asiasta) Se rakastaa rapsutettavana olemista niin paljon, että jos lopettaa sen mielestä liian aikaisin, niin se läppäisee isolla tasullaan, että jatka, jatka. Koirapuistossa se hakee rapsutukset kaikilta läsnäolevilta ihmisiltä ja sulattelee sydämmiä siellä ja täällä. Poikien kanssa se makaa läjässä lattialla ja leikkii hulluna sulassa sovussa. 

Punnittiin se äsken ja tajuttiin, että ruokaa vaan lisää ja paljon, sillä paino oli vaan laskenut hieman. Ehkä myös osasyyllisenä on se, että se on saanut liikuntaa luultavasti enemmän, kuin ennen ja energiaa on kulunut. Ruokaa se onkin rosvonnut..mm. pizzaa, pihvin ja tänään se söi vauvanruokapurkillisen kana-bataattisosetta. Ollaan kyllä syötetty sille mm. Murren Voimamixiä ja se on syönyt saman verran, kuin pojat yhteensä, mutta ei näköjään riitä. Nyt on ihan huono fiilis tästä asiasta, mutta korjataan asia, sehän on helppoa.


Käväisin viikon lomalla Nizzassa ja ikävöin näitä karvaystäviäni niin kauheasti! Katselin vaan koiria taluttavia ihmisiä ja kadehdin. Kamalaa, miten nuo elukat voivatkin viedä ihmisen mielen. Näin muuten niin säälittävän terrierin siellä, että oksat pois. Se kulki naisen kanssa, eikä se oikein osannut kunnolla kävellä...etujalat meni ristiin ja takajalat hyppeli minne sattuu. Liekö joku vamma ressukalla, mutta suloinen tapaus siitä huolimatta. Paljon koiria näkyi ja niiden kanssa pääsi myös kahviloihin ja kauppoihin. Siinä mielessä kateeksi käy...koitappas täällä mennä kauppakeskukseen koiran kanssa....Bulldogit, chihut, maltankoirat ja spanielit olivat näköjään suosikkeja. Isoja koiria ei juuri näkynyt. 


Syksy on tulossa, eivätkä koiramme luultavasti sitä kovin arvosta, jos varsinkin sataa. En minäkään siitä niin perusta, mutta kun täällä Suomessa ollaan, niin vastaanhan se on otettava. Viime viikolla, kun oli oikein rutkasti satanut, kertoi rakas siippani, että Camy oli kaivautunut lenkillä naapurin pensasaidan alle piiloon..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti