ei sittenkään...

joopa, aina käy niin, että kun kehuu, niin menee heti ihan pieleen ne hommelit...

Jyrki sairastui eilen kuumeeseen ja jäi siis sairalomalle. Lääkärissäkäynnin aikana oli syöty kuumemittari (protesti! Koko ajan mittailee...) ja raahattu Jyrkin likapyykit olkkarin lattialle. Lisäksi oli järsitty sen kirjaa, mikä oli jätetty yöpöydälle. No, joopa joo. Just kun hehkutin, että hyvin menee ja koirat on niin rauhallisia jne. Mutta on tässä tietysti sekin takana, että Jyrki oli tossa pari viikkoa kotona ja nyt sitten pari päivää reissussa. Ja kun tuli kotiin, niin heti esitetään tämmöistä hommelia.

Toisekseen Kun teki nyt sen, mitä on pelätty, eli karkasi aidan ali naapuriin. Se pikkuinen musta paholainen!!!! Ja tietysti, kun sen hoksasi, niin joka kerta heti juoksee aidalle ja siitä yrittää läpi. Eipä auta, kun viedä jäbät lenkille tai hihnassa ulos. Ärsyttäääääääääää!!!! Oli niin kivaa, kun saattoi päästää ulos riekkumaan ja varsinkin aamulla pissille. Pakko on kehitellä jotain paikkaussysteemejä aitaan. Jyrkillä on mielessä joku rautainen idea, mitä epäilen, sillä toi pikkumusta on kyllä aikamoinen vintiö:) Hyvässä ja pahassa.

Katsoin tossa koirakuiskaajaa ja ei voi muuta, kuin ihmetellä noita joitain ihmisiä (amerikkalaisia. En voi kuvitella, että suomalaiset tekis tota. Tai mistä mä tiedän?) Tyypit ei vieneet kolmea koiraansa ikinä ulos. Korkeintaan kerran kuussa ehkä postilaatikolle...ihme ja kumma oli ongelmia...

Hanna kävi viimeisen kerran ja tällä kertaa treenattiin ihan temppuja. Nyt mennään "ympäri", laitetaan kaapin ovia kiinni, peruutetaan ja "jätetään se". Ihan haikee olo tuli, mutta on kuitenkin semmoinen olo, että ittekkin nyt pärjätään ja hoksataan, miten noitten kanssa pitää edetä. Toivottavasti ei tule mitään semmoista eteen, että asiantuntijaa tarvittais! Edelleen kyllä Kunin pelot on yksi haaste. Iltalenkit on aika haastavia, kun Kun jäätyy vähän väliä pelkäämään ties mitä. Ärsyttää, mutta yritän olla kärsivällinen. Eihän se mun hermostuminen auta koiraa yhtään. Palkkaan sitä siitä liikkumisesta jäätymisen yhteydessä. Tuntuu auttavan, ainakin hetkellisesti, kunnes tulee uusi jäätyminen.... Jännä seurata, kun Romppu kulkee lähinnä nenä maassa ja Kun taas tarkkailee ympäristöä ja siitäpä ottaa niitä jähmettymiskohtauksia, kun joku liikkuu, ääni kuuluu...tai jotain....

Seestymistä?

Nyt on viikko mennyt ihan mahtavan hyvin! Allaolevan kuvan kaltaista sotkua yms. ei ole ollut. Sisäsiisteys on merkittävästi lisääntynyt. En ole korjannut kovinkaan montaa kakkaa koko viikolla kellarista. Ja muutenkin on ollut ihan mahtavan mukavaa koiren kanssa. Ne ottaa kontaktia lenkeillä vähän väliä (namia kuluu....) ja ovat muutenkin olleet niin ihania lutuisia mussukoita!
Tässä on yhden päivän sotkua pari viikkoa sitten. Yksi Pikazu-lelu oli suolistettu...

Kun varsinkin on tosi oppivainen koira. Nyt on treenattu "ei ota-käskyä". Siinä nami laitetaan vaikka parhaimmillaan koiran tassulle, mutta se ei saa sitä ottaa. Palkka tulee muualta päin. Hyvin menee kaaliin, mutta pientä varastelua välillä tapahtuu. Kun on jopa kestänyt sen, että nami on tassun päällä, mikä on pieni ihme mun mielestä, koska se on niin lyhytpinnainen tyyppi! Ron sen sijaan vetää tassun pois namin alta ei siis anna laittaa sitä siihen. Mikähän siinäkin on?

Oikeasti olen ajatellut, että nyt on tapahtunut jonkin sortin käänne tässä meidän elämässä. Jotenkin koirat ovat löytäneet paikkansa ja ovat varmaan tajunneet meidän ns. rutiinit (vaikka on kolmivuorotyö ja reissuhommat) ja ovat sopeutuneet niihin. Jopa niin, että lenkille aletaan kaivata aina samaan aikaan jne. Hyvin hoksaavat, jos on lähdössä vaikka töihin, niin eivät ollenkaan yritä tulla mukaan. Kai siinäkin toistaa aika samaa kaavaa. Eli jonkin sortin seestymistä meillä on kyllä tapahtunut. Mukavaa!!!!!

Ollaan mietitty tässä matkan vartella tätä koiran "kouluttamista". Tyylejä on niin monia ja varsinkaan vanhemmat ihmiset ei meinaa tajuta tämän ajan positiivista vahvistamista, vaan vanhan ajan pissiinnaamanhieromis- ja hapettamishommelit ovat yhä mielessä. Tätä ei voi yleistää, tosiaankaan, mutta ollaan tuossa lenkeillä nähty yhtä ja toista. Mm. ikävä kyllä koirensa kanssa pusikkoon syöksyjiä, jotka kaupan päälle lyövät koiriaan...Eli ongelmia on, mutta noinkohan ne ratkaistaan? Enhän voi vielä kehuskella meidänkään koirien käytöksellä, mutta hihnan päässä ollaan kyllä vastuussa siitä toisessa päässä olijasta. Mutta, yritän pitää oman linjani ja antaa olla omassa arvossaan toisten arvostelut. Ollaanhan me sitä paitsi saatu ihan mahtavasti aikaan tällä tyylillä. Ja sillä jatketaan! Hanna kysyi, saisiko käyttää meidän ennen-jälkeen-videoita uloslähdöstä omilla sivuillaan. Tottakai annoin luvan. Nyt kuun lopussa mennään kuuntelemaan Hannan luento eläinten oppimisesta. Sitä mielenkiinnolla odotan!

Kehitystä tapahtuu hienosti

Tässäpä videota meidän uloslähdöistä. Sain nyt väärin päin nämä laitettua. Eli ensin on tämän hetken tilanne ja toinen video on aikaisempien lähtöjen kaltainen hommeli. Hyvin kuitenkin näkyy tuo edistys. Kun pysyy hyvin "matolla", eikä tuota kauheaa sähläystä ole enää. Hannalle suuret kiitokset vinkeistä!!!

Kahdeksan satunnaista asiaa

O-ou. Saatiin siis tunnustusta! Ihanaa! http://karvahelvetti.blogspot.com/2011/10/kahdeksan-satunnaista-asiaa.html

Tunnustuksen saajan pitää:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa

2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle

3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta

4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Mä seuraan kyllä niin vähäistä määrää blogeja, ettei koko homma onnistu, mutta kiitin toki tunnustuksen antajaa ja varmaan laitan muutamalle eteenpäin. Siis kahdeksan satunnaista asiaa itsestä:

1. Olin vannoutunut kissaihminen ennen vanhaan. Kissoja on ollut lähes koko aikuisiän. Nyt koirien tultua kissat siirtyivät sujuvasti lasten luo. Eivät ryökäleet sittenkään sopeutuneet yhteiseloon. Harmittaa kyllä!

2. Hurahdin keväällä rescuekoiratoimintaan. Aion mennä Espanjaan vielä katsomaan Triplen tarhan, mistä Kun on lähtöisin. Ron oli fosterhomessa, eli kotihoidossa siellä. Olisi kiva tarhalla auttaa niitä hommissa...varmaan olisi siivousta, lenkitystä, ruokintaa yms.

3. Olin ennen  parturi-kampaaja, mutta opiskelin aikuisena sairaanhoitajaksi. En tiedä, olenko vieläkään siinä oikeassa ammatissa...

4. Kääks, musta tulee MUMMO kohtapuoleen...

5. Olen myös matkailuhurahtanut. Eniten olen tykästynyt Intiaan. Siellä olen matkannut kaksi kertaa. Viimeksi 4 viikkoa tammikuussa 2009. Viime tammikuussa oltiin kuukausi Thaikkulassa. Aika kivaa, mutta ei hakannut  Intiaa missään nimessä. Haaveksin koko ajan milloin pääsisin jonnekkin reissuun.

6. Asun Joensuussa omakotitalossa lähellä keskustaa.

7. Musiikki on tärkeä osa elämää...siis kuuntelupuolella.

8. Olen osa-aikainen "yksinhuoltaja", sillä tuo armas reissailee työn puolesta silloin ja tällöin.

Olipa vaikeeta!!!! Mutta ihanaa, että joku lukee tätäkin ns. omaksi iloksi ja muistin virkistämiseksi laadittua blogia!

Onnistumisia!

Voi että, kun olen ylpeä pojista, varsinkin Kunista, joka kaikesta sählinkiintaipuvaisuudestaan huolimatta on hyvinkin oppivainen koira!!!

Treenattiin Hannan kanssa nyt ns. viltille menoa. Meidän tapauksessa matolle. Eteiseen laitettiin pieni matto ja naksuttimen kanssa palkittiin matolle menosta. Sitten lisättiin sana "matolle" ja kappas vaan, koiruli lennähtää matolle istumaan pyynnöstä. Ihmeellistä! Tämähän rauhoittaa kummasti mm. uloslähtöä, kun tyyppi saa muuta tekemistä odotellessa. Naksuttimeen reagoivat tosi hanakasti, että ahaa, tuli tehtyä jotain oikein.

Ajattelin, että voisi olla toinenkin paikka, mihin koirat pyytää tarvittaessa. Laitoin äsken lasten peiton olkkarin lattialle ja kokeilin samaa, mutta nyt sanana on "peitolle". Ja varsinkin Kun tajusi sen ihan salamana. Ron istuksii vähän viereen. Nyt pitää opettaa sitä kestoa, eli että koira malttaisi olla siinä matolla tai peitolla vähän kauemmin. Treenaaminen on kivaa ja namia kuluu...pitänee huomioida ruoka-aikaan...

Murkkuikä sen kun jatkuu. Kun on kauhean lyhytpinnainen ja alkaa räksyttää heti, kun hermot menee. Esim. jos Ronilla on joku lelu, minkä sekin haluaisi. Yksi päivä se rupesi mulle haukkumaan, kun söin jäätelöä....otti vähän aivoon, kun toiset vaan herkkuja mässäilee.

Paska homma

A-aa, oon taas koirien ja yhden lapsen yksinhuoltajana, kun tuo armaani on työkeikalla Kuusamossa. Kolmivuorotyön takia koirulit eivät joudu kovin usein olemaan pitkiä päiviä yksin kotona, mutta nyt sattui kaksi perättäistä päivää. Eilen oli hämmästyttävän siistiä, kun tulin kotiin. Vain yksi vajaa suolapähkinäsekoituspussi oli revitty ja tietysti syöty ja jostain oli kaivettu kertakäyttökumihanska, joka oli myös revitty silpuksi. Tänään oli  soffasta siirretty pari peittoa, pari irtotyynyä ja istuintyynyt lattialle. Muuten suht siistiä kyllä. Haistelin, että pska haisee, mutten paikallistanut sitä, ennenkuin astuin sen päälle!!! Mikään ei voita sitä fiilistä, kun astuu pehmeään paskaan täysin yllättäen omassa ruokailuhuoneessaan....

Sunnuntaina meinasi olla hätä kädessä tosissaan. Käytiin mukavalla lenkillä Lykynlammen haastavissa maisemissa ja viskattiin koirat kotiin siksi aikaa, kun mentiin kauppaan. Jopas sillä välin oli löydetty ilmeisesti Jyrkin taskusta pudonneet Buranat. Varmasti niistä oli siitä levystä jäljellä kaksi, joten 800 mg ibuprofeiinia oli toisen mahassa, tai 400mg kummankin mahassa. Äkkiä kaivelin tietoa ja soitin päivystävälle eläinlääkärille samantien. Jyrki oli jo apteekissa hakemassa hiilitabletteja. Ohjeeksi saatiin antaa 25 kpl pillereitä per doggi. Onneksi taidettiin päästä säikähdyksellä, sillä koirat voivat aivan hyvin. Tänään tosin oli sitä pskaa lattialla. Jos olisi ollut mahanpuruja enemmän, olisi voinut antaa ihan ihmistenkin käyttämää Antepsinia mahansuojana. Pahimmassa tapauksessa olisi voinut tulla munuaisvaurio, mutta lääkäri sanoi, että silloin olisi pitänyt syödä moninkertainen annos lääkettä. Jonkun laskukaavan mukaan koira kestää n. 50mg/kg ibuprofeiinia. Eli myrkyn puolelle lykkäsi molempien kohdalla, jos ajatellaan niiden painoa.

Lisää koulutusta

Hanna kävi taas ja kävimme läpi poitsujen uloslähtörituaaleja. Meillähän on ollut ongelmana se, että alkaa hirmuinen riekunta siitä. Kun hyökkii Ronin päälle ja repii valjaista ja puree taluttimia yms. On tosi vaikea ollut saada valjaita niiden päälle ja lähteä kaikessa rauhassa menemään, vaan kaikkea leimaa yleinen kaaos ja töhötys. Takapihalle lähteminen sujuu jo rauhallisissa merkeissä istumaan pyynnön ja namien saattelemana, mutta lenkille lähteminen on yhtä tuskaa edelleen. Kun hyökkäilee innoissaan Ronin kimppuun ja päinvastoin. Hankalaa on saada niitä sen verran rauhallisiksi, että saisi  valjaat päälle hyvässä järjestyksessä. Kun jopa rähjäsi mulle tänään, kun en alkanut millekkään siinä riekunnassa. Treenaamme siis siten, että pilkotaan uloslähtöä osiin. Mitään ei tapahdu, ennen kuin koira olis rauhallinen. No, kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä!

Uusi harjoitus on ikkunasta haukkumisen rajoittaminen. Eli sanotaan, että riittääpi se ilmoittelu ohikulkijoita yms. Ihmeen hyvin on lähtenyt käyntiin, vaikka ajattelin, että olis vaikeeta. Keskeytetään haukku sanomalla Ä-Ä ja RIITTÄÄ, sitten koira(t) tulee luokse ja istuvat ja saavat namin, siis kun haukkuminen lakkaa. Tässä on oikea-aikaisuus aika tärkeää, että koira ei vain luule, että palkitaan siitä haukkumisesta.

Ostin naksuttimenkin tänään. Hannan kanssa harjoiteltiin ihan vaan laatikon nenällä tökkimistä sen kanssa ja Ron älysi sen tosi nopeasti. Sitä voisi käyttää muissakin jutuissa kyllä. Kun Ron tökkäsi laatikkoa nenällä, niin naksautettiin ja palkittiin. Siis perusehdollistamista.

Nyt videoidaan noita uloslähtöjä, koska Hannan läsnäollessa ei ikinä ole normaalia käytöstä tullut.Näkis hänkin mitä se oikeasti on. Hanna on hyvin analyyttinen ja tarkkailee koiran käytöstä ja siitä tekee niitä johtopäätösiään. Miettii tosi paljon näidenkin juttuja. Nyt Ron on ollut ihan rentoutunut Hannan läsnäollessa meillä kotona. Mutta ei ne ihan normaalisti käyttäydy, kun vieras on paikalla. Koitettiin mm. uloslähtöä ja sehän sujui, kuin elokuvissa, eli ei yhtään niin kuin normaalisti.

Kun on alkanut kokeilla rajojaan ja on uhitellut muutaman kerran ihan kunnolla. Pitää laittaa pikkumusta järjestykseen. Eipä ole helppoa kahden murkkuikäisen pojan kanssa, ei!