Eilen oli meillä järkytyksen päivä, tai oikeestaan ilta. Rampattiin illalla useita kertoja koirien kanssa pihalla, kuten aina. Tultiin vissiin eri aikaan sisään ja kuviteltiin, että kaikki koirat on sisällä. Rauhassa katseltiin telkkua ja paikalla näkyi vaan Kun. Ajattelin, että Ron ja Camy ovat meidän sängyssä. Puhelin soi ja Jyrki arpoi vastaako vieraaseen numeroon ja käskin vastata. Onneksi vastasi! Siellä nimittäin ilmoitettiin, että täällä taitaa olla teidän koira...sydän hyppäs kurkkuun ja paniikki iski. Rynnättiin ovesta ulos ja onneksi olivat lähellä...tossa sadan metrin päässä. Kolme poikaa auton kanssa olivat nähneet Camyn, pysähtyneet ja ottaneet kiinni. Nätisti oli häntä heiluen tullut niiden luo. Ja luojan kiitos sillä oli kaulapanta, jossa puhelinnumero!!!!! Ja tosiaan mahtavaa, että hoksasivat, että kaikki ei ole kohdallaan, kun tuommoinen koira ittekseen iltamyöhään juoksentelee.
Kyllä me kehuttiin niitä poikia maasta taivaaseen ja kun ei muuta keksitty, niin pyydettiin että ajavat meidän pihaan ja jääkaapista löytyi 8 olutta ja annettiin ne niille. Semmoista lauantai-iltaa kun olivat muutenkin viettämässä...
Mutta mitä tästä taas opittiin? Siis lasketaan ääneen koirat, että kaikki tulee sisään ja aina, AINA pidetään kaulapannat kaulassa, paitsi yöllä. Hirveä morkkis on kuitenkin asiasta, että miten noin voi käydä, mutta näköjään voi.
Tänään oli ihan mahtava aurinkoinen syksysää ja käytiin kiertämässä Kukkosensaaressa lenkki ja koska töhötys oli edelleen sitä laatua, että lisää tarvittiin energianpurkua, niin ajettiin suoraan koirapuistoon. Camy juoksi tänään niin, että en ole koskaan nähnyt semmoisia loikkia vielä. Melkein olin varma, että hyppäs aidan yli kun en nähnyt sitä vähään aikaan (koirapuisto täällä on ISO), mutta tallella sentään oli. Kiva päivä!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti