Zape treenaa

Huomatkaa isännän kalsarit ja uroskoiran hempeä kaulapanta ;)

Tuli mieleen, että moni voi hieman kummastella näitä mun juttuja. Ainakin, jos omistaa ihan normaalitaustaisen koiran. Traumaattisen taustan omaavan eläimen kanssa vaan on pakko venyä ja vanua vaikka mihin. Zape on osoittautunut huomattavasti vaikeammaksi tapaukseksi, kuin alussa olisi osannut arvata. Sen luottamuksen saaminen kesti aika pitkään ja sitten siitä alkoi tulla esiin pelkotiloja, jotka kääntyivät aggressioiksi meidän toisia koiria kohtaan. 

Me tässä päädyimme aloittamaan Zapen pelkojen käsittelyn ihan alusta ja päätimme ulkoiluttaa sitä nyt hihnassa vaan tässä ihan oman kodin läheisyydessä. Oikeastaan melkein vaan ulko-ovella ja postilaatikolla. Se saa portailta katsella ohikulkijoita ja halunsa mukaan mennä vähän kauemmas. Muuten saa tietysti juosta pihalla ja koirapuistossa vapaana. Varsinaiselle lenkille ei sen kanssa lähdetä, ennen kuin lopettaa tuon hullunlaisen tärisemisen ja osoittaa, että ei pelkää enää. Yritämme namittaa sitä, mutta jo pienikin liikkuminen pihalta pois päin saa sen lopettamaan syömisen. Eli koirakouluttajan mukaan se on liian stressaantunut, jos ei pysty syömään.

Eilen oli hyvä juttu, kun pällisteltiin ekaksi rappusilla maailmaa ja poikaparka tärisi siinä.. Juteltiin sitten kadunvarressa naapurin kanssa ja näin, että koira tulee tien toisella puolella. Zapekin huomasi sen ja lähdettiin siitä toiseen suuntaan. Herra ei sanonut mitään ja kun käännyttiin, oli koira vielä näkyvissä. Zape vaan tuijotti sitä, eikä sanonut edelleenkään mitään. Lähdettiin vaan nätisti kotia kohti. Hurraaa!!!! Tämmöisiä on meidän reimuvoitot. Mutta voihan se olla, että oli vaan joku ykköskerta vaan.