torstai 27. helmikuuta 2014

Kun on mahdoton!



Kun on ihan pöhelöksi ruvennut! Se on alkanut varastella toisten ruokia sen jälkeen, kun on salamana syönyt omansa...esim. aamuisin kanankaulat. Oman pääateriansa hän saa gongipallosta yleensä, mutta ei aina. Tänään oli pallo niin sanotusti hukassa, eli ei löydetty sitä niin mistään. Tein lisäksi sen virheen, että jätin lattialle jonkun nuoltavaksi kulhon, missä sekoitin illan ruuan (broilerin sydäntä, kanan jauhelihaa ja omatekemää kasvismössöä). Kulhossa oli lisäksi kauha. Luulen, että episodi alkoi siitä, että Kun söi ruokansa ja bongasi jämäkulhon... kauha oli pelottava... ketään ei saa päästää apajille...

Se murisi ja oli niskakarvat pystyssä. Jyrki läksi ottamaan kulhon pois..... Ihan järkyttävä taistelu... vähällä oli ettei tullut puremia. Huusin vaan, että älä mene ja ota puremia. Fiksu ukkoni meni sisuuntuneena hakemaan viltin ja heitti sen koiran päälle ja sai kulhon pois... Mistään uhkailusta ei Kun hätkähtänyt vaan sai vaan kimmoketta pahempaan, mutta viltin päälle heittäminen yllätti sen niin, että meni toimintakyvyttömäksi. 

Luulin hetken, että nykyään vaan painitaan Zapen ongelmien kanssa, mutta näköjään on kehitetty uusi ongelma myös. Joku voisi sanoa, että meillä on johtajuushommelit päin sitä, mutta enpä tiedä. Viime viikonlopun koulutuksesta oppineena ajattelen meidän koiria uudessa valossa. Ei ne ole saaneet koskaan sitä pentuajan sosiaalistamista ja kaikkea sitä tärkeää, mikä nuorelle koirallle on. Kun esim. on just pukattu tarhalle siinä pahimmassa iässä. Ihmeen hyvin se kuitenkin pääsi monista peloistaan yms. Mutta välillä näkee sen tarhataustan tosi selvästi. Lienee tämä ruokajuttu yksi niistä entisen ajan muistoista. 

Nyt ajateltiin kyllä tormistautua ruokkimisasiassa ja Kun saa varmasti eritysiskohtelun. Mietinnässä on kyllä, että miten...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti