Espanjankatukoirien kesätapaaminen Hauholla, Lautsian lomakeskuksessa oli meille ensimmäinen, mutta monelle muulle ties mones. Enkä ihmettele. Meillä oli todella mukavaa rennossa porukassa älyttömän koiralauman kanssa!
Starttasimme Joensuusta aamutuimaan koirapuiston kautta sillä ajatuksella, että koirat olisivat rauhallisempia ja olimme oikeassa. Kyydissä oli Mari koiriensa Mocan ja Estrellan kanssa, eli meitä oli kolme ihmistä ja neljä koiraa pienessä autossa. Estrella esittäytyy ylimmässä kuvassa. Hän on ollut Suomessa vasta 3,5 kuukautta. Estrella vähän piippaili ja muutamia kertoja haukahteli menomatkalla ja Kun seilasi eestaas, mutta muuten oli rauhallista.
Majoitus oli vaatimaton hostelhuone, jossa tuskin mahtui kääntymään, mutta kyllä siinä yönsä nukkui. Illalla koottiin Ystävyydenniemessä, joka oli EKK:n käytössä rantasaunoineen, pari telttakatosta. Yhdessä tehtiin salaattia, grillattiin ja puuhailtiin koirien kanssa ja juteltiin niitä näitä. Ensimmäisenä iltana porukkaa oli n. kolmisenkymmentä, arvioisin, ja koiria samanverran.
Koirat juoksentelivat vapaana ja uiskentelivat. Joukossa oli pari kovaa vesipetoa, joita ei meinannut järvestä saada pois ollenkaan. Ron tosin tässä vaan näytteeksi polskuttaa. Kävi se kastautumassa muutamia kertoja, mutta ei ihan himona kuitenkaan vedessä puljannut.
Juttua riitti ihmisillä. Oltiinhan samanhenkistä sakkia ja koirathan kummasti yhdistää ihmisiä. Varsinkin tässä tapauksessa kun lähes kaikki koirat olivat tulleet ekk:n kautta Suomeen.
Ihmeen hyvin koirat tulivat juttuun keskenään. Tosi harvoja rähähdyksiä kuului. Ron väsähti toisena päivänä ja rupesi yhtäkkiä haukkumaan, ulisemaan ja räyhäämään ohijuokseville (silloin jo koiria paljon, paljon enemmän) koirille. Piti laittaa poika hihnan päähän ja käydä vähän rauhoittumassa matkan päässä välillä. Kun sen sijaan tsippaili kumpanakin päivänä niin, että raukka oli ihan rampa, kun päästiin kotiin. Vissiin lihakset jumissa siitä säntäilystä. Särkylääkkeellä tilanne korjaantui, vaikka säikähdin tosissaan.
Lautsia oli loistava paikka tapahtumalle. Miten lie löytäneet sen? Ystävyydenniemeen kulki tosi kaunis metsätie ja siellä sai kaikessa rauhassa koirat juoksennella. Minullekkin tuli lisää luottamusta omiin koiriin valtavasti, sillä saatiin ne lähtemään kanssamme kesken säpinöiden ilman hihnoja ja muutenkin tulivat aina tarkistamaan, että ollaan tallella.
Toinen päivä oli jo rankempi. Oli kuuma ja porukkaa tuli koko ajan lisää koirineen. Ronilla tosiaan ei hermot enää pitäneet, enkä kyllä liiemmin ihmettele. Meteli oli korviahuumaava hetkittäin. Nauratti kyllä se säpinä, mikä ympärillä oli....
Kotimatka sujui koirilta hiljaisissa merkeissä. Takapaksissa matkustivat vuorostaan meidän koirat ja Mari oli koirineen takapenkillä. Haju oli kyllä melkoinen...puolimärkiä mudalta haisevia koiria....
Menomatkan hajuista piti Kun huolen piereskelyllään. Mutta ihan varmasti ensi vuonna mennään uudestaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti