maanantai 7. toukokuuta 2012

Koiranpeti


Sain tarpeekseni punkkikammostani ja eilen sain ylipuhuttua Jyrkin siihen, että ostetaan jätkille omat sängyt! Hitsiläinen...ei sen borrelioosin kanssa ole leikkimistä, eikä siihen tule mitään immuniteettia. Eli lyhyesti siis...sain viime syksynä elämäni ekan punkin, inhasti napaan vielä ja kaupanpäälle borrelioosin. Kuumeilin ja olin oikeesti kipeä. Kolme viikkoa söin hevosannoksella antibioottia. Toivottavasti spirokeetat heitti henkensä!! Koirille laitettiin säännöllisesti Bayvanticit niskaan, joten eihän ne punkit niissä viihtyneet. Otollista maaperää löytyi sitten vierestä. 

Ajattelin alkaa vähitellen kouluttamisen pois sängystä. Eilen oli aika hyvä alku, sillä Ron murahteli Jyrkille, kun Jyrki siirsi sitä sängyllä, että olis itse mahtunut sekaan. Komennettiin se yksintuumin pois ja mulkoillen se lähtikin siitä ihan suuttuneen näköisenä. Itse siirryin kuorsauksen vaivaamana (ei koirat sentään) yläkertaan ja Kun nukkui mun jaloissa siellä. Ron oli vaihtelevasti ollut välillä sängyssä ja välillä siinä omalla petillään. Ihme, miten ottivat just ne sängyt "omikseen", miten ajattelinkin. Ronilla on vähän isompi. Osittain ajateltiin, että voi olla, että Ron on vähän kipeä ja olisi sen takia murissut, sillä lauantaina se juoksi niin rajusti yhtä kantoa päin ja kaatui niin, että keuhkoista lähti ilmat ja uikutusta riitti hyvän aikaa. Varmaan sattui! Voi olla kyljet arkana. Koirapuistossakin se oli eilen selvästi normaalia vaisumpi ja juoksi yllättävän rauhallisesti. 

Koirapuistossa käytiin tapaamassa meidän tulevia matkakavereita espanjankatukoirien tapaamiseen kesäkuussa Hauholle. Mari ja hänen koiransa Mocca (ei-espis) ja aito podenco Estrella, joka oli aivan ihana, kaunis ja hellyydenkipeä piippaja. Siinä ihan kuin Ron...piiip-piiip.... Innolla odotan ko. tapahtumaa. Mahtaa olla säpinää ja väsyneitä koiria viikonlopun jälkeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti