Luksuselämää...tai ainakin melkein

Koirat viihtyy nykyisellä pihalla tosi hyvin. Aurinko kun paistaa, niin galgottimet menee nojailemaan seinään kukin tyylillään. Zape heittäytyy makaamaan ja Camy nojailee. Pikkujäbät hengailee muuten vaan. 

Ron löysi aurinkotuolin ja siinäpä vähän haukotuttaa...

Lapsenlapsi ja lapsi vierailevat usein meillä. Kun on aina ihan mielissään lapsissta, ehkä vähän liikaakin. Eerika pelkää sen hyppelemistä, eikä yhtään turhaan, sillä se jysäyttää kyllä kipeästi aikuisenkin jalkoihin. Kielletään tietysti se hyppely ja usein Kun uskookin, vaikka onkin hepuleissaan rakkaiden ihmisten tulosta.

Ollaan kyllä tosi tyytyväisiä tähän muuttoon!! Tilaa on mukavasti ja tontti on paljon kivempi. Koirat viihtyy ja me myös.

Taas muutettiin

Taas siis projektoimme kamppeemme ja luumme uuteen osoitteeseen. Tällä kertaa homma oli helppo, koska vaihdoimme taloa tässä samalla tontilla. Luulin, että helppo nakki olisi, mutta olin väärässä. Kolme päivää tehtiin 12-14-tuntisia päiviä, eikä vieläkään ole valmista. Lisänä tietysti se pakkailuvaihe. Tässä ollaan siirretty koira-aitaus (isompi) ja maalattu entisessä kämpässä koirien pilaama lautalattia ja raput...Lisäksi se normaali muuttorumba. Onneksi meillä oli ihan mahtava sakki apuana! Kiitos vielä siskoilleni ja äidilleni, sekä lapsilleni ja muillekkin mukana olleille!!!

Mutta pakko on sanoa, että vaivan väärti on tuo koira-aitaus! Tämä piha on tasainen muodoltaan ja siinä on nurmikkoa ja aika iso kivetty terassialue. Tyypit on höpelönä juosseet ja osaavat rentoutua jopa. Entisen talon pihalla vain hyvin harvoin pantiin maate ja rentouduttiin. Ihana nähdä semmoinen juttu. Tuossa ihan talon vieressä menee melko vilkkaasti käytetty kävelytie. Meillä on tässä kuusiaita, mikä on osittain aika harva alhaalta. Ikkunoistakin näkee kadulle. Nyt alussa on pidetty päivisin verhoja ikkunoiden peittona, että turha räkytys poistuisti. En tosin tiedä, haukkuvatko. Parina ensimmäisenä päivänä reagoivat ohikulkijoihin sisällä, sillä täällä on tosi isot ikkunat. Mutta nyt jo saavat mennä menojaan, ainakin toistaiseksi.

Muuttopäivät olivat raskaita taas tuolle meidän adhd-koiralle, eli Kunille. Sillä riitti hätää kerrakseen ja töhötystä. Nyt kun ollaan rauhoituttu keskenään vaan tähän, niin sekin osaa jo rentoutua. Mielestäni koirat todellakin tykkäävät asua tässä ja ovat salaman nopeudella tottuneet uusiin kuvioihin. Tosin oli tämä talo niille ennestään tuttu. Vissiin kyllä ihmettelivät, kun meidän kamat muutti naapuriin. Sitä piti pissin verran kommentoida (Ron) muuttopäivänä. Olin aika järkyttynyt moisesta, sillä nämä eivät kyllä kotona ole vuosiin pissailleet mihinkään. No, nyt harjoitellaan uudessa kodissa olemista ja uusien äänien ja ympäristön hallintaa. Yllättävää kyllä tässä kohtaa tonttia on ihan erilaista asua!

Koiria ja hoitokoiria

Tänään Ron päätti, niin kuin lähes joka päivä auttaa arkiaskareissa, eli tiskaamisessa. Se käy ruokailun jälkeen nuolemassa kauhealla räminällä (metellikupit telineissä...) kaikkien astiat. Sekään ei aina riitä, vaan pitää mennä siivoamaan ihmistenkin paikat. Tiskipöydälle hinkuaa hän ja tarkistaa, että kaikki on puhdasta.

Meillä on ollut kunnia tutustua muutamaan galgoon täälläpäin. Ollaan hoidettu yön yli ja lyhyitä aikoja niitä meillä. Vakiovieraana on ollut alemmassa kuvassa oleva Rosé ja nyt pari kertaa sen uusi sisko Josefina. Tytöt ovat sopeutuneet meidän laumaan niin, että niitä ei oikein enää huomaakkaan. Ihan ihmeesti on meidän lauma ne ottanut omalle reviirilleen suopein mielin ja tytyt on alkujännityksen jälkeen ihan rentoja tapauksia. Josefine on aikamoinen sylikoira ja änkeää koostaan huolimatta sykkyyn tuosta vaan. Jostain syystä se viimeksi vähän jännitti alkuun ja jämitti alakerrassa, ennen kuin tuli ylös muiden luo. Sitten se rentoutui ja oli oma itsensä.

Rosé sen sijaan on pätkähäntäinen galgoneiti joka vei meidän sydämmet hetimiten. Sillä on ihan mieletön hännänvispaus!!! Lisäksi sillä on omintakeinen tyyli hypähdellä liikkuessaan.. Roséressu on kuitenkin eroahdisteinen koira ja on koetellut perheensä rajoja monella tapaa. Hän on hajoitellut paikkoja ja muutenkin aiheuttanut huolta ja ahdistusta perheessä. Aluksi näytti, että koirakaverin saaminen auttoi, mutta ehkäpä uuteen kotiin muutto taas laukaisi oireet?

Toivottavasti perhe saa asiat Rosèn kanssa järjestykseen. Se on niin ihana ja täydellinen koira. Alkuun se meilläkin teki hätäpissejä  ja kakkoja, mutta on ollut aivan sisäsiisti jo parin viimeisen käynnin verran. Ottaisin sen meille ihan just, mutta kyllä meillä on tuo koiramäärä ihan tapissa tällä laumalla kyllä.

Meidän galgot

On nämä galgot kyllä ihan omaa luokkaansa lemmikkieläiminä! Niistä löytyy kaksi puolta ja välillä vähän enemmänkin. Jotenkin kuitenkin päällisin puolin tulee mieleen ns. on/off-jutut. 

Välillä maataan tuntikaupalla sohvalla tai sängyssä tai missä tahansa pehmeällä. Välillä juostaan ja riehutaan hulluna. Välimaasto ikäänkuin puuttuu.

Camy on lady edelleen. Missis kuningatar. Hän kun menee soffalle, on toisten vaikea sinne änkeä...tai ei niinkään vaikea, mutta ärinää ja murinaa kyllä riittää pyrkijöille. Lopulta se antaa kuitenkin periksi ja päästää pyrkijän sinne, mutta katsoo pahalla silmällä pitkään. Tai sitten se itse lähtee pois. Zapen kanssa eniten on sitä riitaa. Jäppinen uikuttaa ja hosuu tassulla ja saa rähinät päälleen. Zape on sen näköinen niissä tilanteissa, että pyytää kiltisti lupaa päästä ja näköjään tietää, että rähinä on vaan rähinää, eikä siitä seuraa muuta kuin, että sohvalle vähän ajan päästä pääsee...

Zapukka on kyllä melkoinen harmajahapsi nykyään, niin kuin kuvasta näkyy. Ei harmaus sitä ole yhtään hidastanut. Entiseen malliin poliisina ja vahtikoirana toimii, sekä höseltää koirapuistossa kuin pahainen pentu. 

Ruoka on edelleen molemmille se ykkösjuttu. Roskiskaapin edessä asustaa iso tuoli jatkuvasti, mikä ärsyttää palveluskuntaa, mutta ei voi mitään. Nuuskukuonot on hollilla aina ruuanlaitossa ja välillä tuntuu, kun pitäisi kokkikoulua koirille. Joskus selostankin ääneen toimiani heille. Saattaahan se välillä livahtaa jokunen namipalakin intensiivisille kyttääjille....

Hengissä ollaan hiljaisuudesta huolimatta

Elämä on jatkunut Espoossa. Kiirettä on pitänyt. Olen saanut vakituisen työpaikan, samoin siippani. Ollaan tosi hyvin viihdytty täällä etelässä ja sanoisin, että koirat myös. Elämä on asettunut tasaisiin uomiin ja siitä nyt nautimme porukalla. 

Galgot on olleet mitä mukavimpia. Zapella on edelleen sitä remmirähjäystä, milloin vähemmän ja välillä enemmän. Jotenkin on vaan totuttu siihen ja ajateltu, että se on vaan semmoinen. Olkoon.

Kunputti on edelleen ihan mahdoton töhö, mutta kenties hiukan aikuistunut...?

Ron on eniten muuttunut. Nykyään meille saa tulla kuka vaan ja se on ystävällinen ja seestynyt. Jännä juttu, miten se muuttui muuton myötä.