Meidän galgot

On nämä galgot kyllä ihan omaa luokkaansa lemmikkieläiminä! Niistä löytyy kaksi puolta ja välillä vähän enemmänkin. Jotenkin kuitenkin päällisin puolin tulee mieleen ns. on/off-jutut. 

Välillä maataan tuntikaupalla sohvalla tai sängyssä tai missä tahansa pehmeällä. Välillä juostaan ja riehutaan hulluna. Välimaasto ikäänkuin puuttuu.

Camy on lady edelleen. Missis kuningatar. Hän kun menee soffalle, on toisten vaikea sinne änkeä...tai ei niinkään vaikea, mutta ärinää ja murinaa kyllä riittää pyrkijöille. Lopulta se antaa kuitenkin periksi ja päästää pyrkijän sinne, mutta katsoo pahalla silmällä pitkään. Tai sitten se itse lähtee pois. Zapen kanssa eniten on sitä riitaa. Jäppinen uikuttaa ja hosuu tassulla ja saa rähinät päälleen. Zape on sen näköinen niissä tilanteissa, että pyytää kiltisti lupaa päästä ja näköjään tietää, että rähinä on vaan rähinää, eikä siitä seuraa muuta kuin, että sohvalle vähän ajan päästä pääsee...

Zapukka on kyllä melkoinen harmajahapsi nykyään, niin kuin kuvasta näkyy. Ei harmaus sitä ole yhtään hidastanut. Entiseen malliin poliisina ja vahtikoirana toimii, sekä höseltää koirapuistossa kuin pahainen pentu. 

Ruoka on edelleen molemmille se ykkösjuttu. Roskiskaapin edessä asustaa iso tuoli jatkuvasti, mikä ärsyttää palveluskuntaa, mutta ei voi mitään. Nuuskukuonot on hollilla aina ruuanlaitossa ja välillä tuntuu, kun pitäisi kokkikoulua koirille. Joskus selostankin ääneen toimiani heille. Saattaahan se välillä livahtaa jokunen namipalakin intensiivisille kyttääjille....

Hengissä ollaan hiljaisuudesta huolimatta

Elämä on jatkunut Espoossa. Kiirettä on pitänyt. Olen saanut vakituisen työpaikan, samoin siippani. Ollaan tosi hyvin viihdytty täällä etelässä ja sanoisin, että koirat myös. Elämä on asettunut tasaisiin uomiin ja siitä nyt nautimme porukalla. 

Galgot on olleet mitä mukavimpia. Zapella on edelleen sitä remmirähjäystä, milloin vähemmän ja välillä enemmän. Jotenkin on vaan totuttu siihen ja ajateltu, että se on vaan semmoinen. Olkoon.

Kunputti on edelleen ihan mahdoton töhö, mutta kenties hiukan aikuistunut...?

Ron on eniten muuttunut. Nykyään meille saa tulla kuka vaan ja se on ystävällinen ja seestynyt. Jännä juttu, miten se muuttui muuton myötä. 

Joupinkallion "koirapuisto"

No, nyt on valmis koira-aitaus!

Viikko siinä meni kokonaisuudessaan, mutta oikeastaan työajallisesti noin työpäivä. Harkinta- ja laiskoitteluaikaa suurin osa siis. Tänään pistettiin tuulemaan ja vaikeuksien kautta päästiin voittoon, eli siihen, että koirat pääsi ulos omalle pihalle ilman hihnoja. 50 metriä pitkä verkkoaita riitti just ja just, mutta lisäksi tarvittiin mielikuvitusta ja säätöä. Yksi vajankulma sai HongKongista ostetun kompostikehikon osat mallaamaan aitaa ja puuaidan alaosia paikkailtiin pienisilmäisellä verkolla ja runsailla kivibarrikadeilla. Aidan hinnaksi tuli noin 200€. Samaa aitaa kaupataan valmiiksi laitettuna hintaan 1590€, joten pelkkää säästöä siis...

Koirat oli ulos päästyään ihan äimän käkenä. Camy istui pitkän aikaa, eikä liikkunut mihinkään ja muutkin aloitteli varovasti tutustumista vapaana olemiseen sinänsä tutulla pihalla. Vähän ajan päästä homma vapautui: Ron lähti hepulijuoksemaan ja siitähän se lähti koko jengi perään ja meteli ja vauhti oli melkoinen. Saas nähdä, milloin alkaa tulemaan valituksia naapuritaloista...
Pihanaapurin Vilma-koira kävi myös tutustumassa aitaukseen meidän koirien kanssa ja meni ihan unelmahyvin.

Aamupäivällä vietimme pitkän tovin taas Rajasaaressa. On se vaan niin luxus-koirapuisto! Tutustuimme mukaviin ihmisiin ja jopa Ron kävi hepuloimassa meressä. Rescuekoiria tuntuu olevan paljon, mikä lämmittää aina sydäntäni. Nytkin tavattiin tosi mukava hevostilallinen, jolla oli neljä koiraa Romaniasta. Toivottavasti tavataan uudelleenkin. Ja huvittavaa kyllä tapasimme myös Joensuulaisen naisen, joka tunnisti meidät heti siellä.

Pelottaa isäntäväkeä ja koiraa

Tässä taannoin uutisoinkin Zapen pelottavasta keittiöepisodista ainakin facebookissa. Kertausta vielä blogiinkin...

Käytettiin koirat rankassa vesisateessa ulkona. Ensin lähti mustat pojat ja sitten ruskea parivaljakko. Ruskuaisten käyttöaikana (n. alle 10min) oli Zape avannut uunin luukun, syönyt pari broilerin koipea ja kiskonut hellasta irti neljä nappulaa. Tuloksena sitten kolme levyä oli päällä.  Nyt on meillä barrikadit hellan edessä, kun lähdetään jonnekkin. Vaikka en kyllä usko, että tyhjä uuni sinänsä kiinnostaa herraa. 

Toinen jännä juttu oli se, kun tänään koirapuistoon tuli parivaljakko koiria, ketkä olivat kenties aiheuttamassa Zapen törmäystä puuhun osaltaan tässä vähän aikaa sitten. Zape meni ihan "puihin". Se ei suostunut liikkumaan yhtään mihinkään Jyrkin jalkojen vierestä. Se seurasi kuin hai laivaa, eikä jättänyt hetkeksikkään mahdollisuutta olla melkein kiinni jaloissa. Kai se muisti jotenkin sen tilanteen ja oli peloissaan tai hämillään tai jotain. Koirien omistaja kyseli, miten Zape voi tapauksen jälkeen, kun näki,miten paha tilanne oli ja miten huonosti se voi sen jälkeen. Soitinhan minä eläinlääkärillekkin ja sain vastauksen, että seurataan vaan, jos syö ja tekee tarpeensa normaalisti. Ja sen se teki. Kyllähän se oli viikon verran ainakin aika noiveana ja yski ja köhi, kun vähänkään innostui. Aika tärskyn sai silloin kyllä! Tämä tämän päiväinen tilanne poikkesi huomattavasti sen normaalista puistokäyttäytymisestä. Sehän rymistelee yleensä ihan kinginä pitkin ja poikin. 

Mutta toisaalta on mukava huomata, että se turvautuu meihin (Jyrkiin) tarvittaessa ja luottaa, että kun tuota seuraan, niin ei pahaa tapahdu!

Rajasaaressakin on vierailtu tämän tästä ja tutustuttu Seela Sellaan. Hän näköjään on siellä joka kerta kun mennään sinne. Hänellä on ihana Nasu-koira, joka on löytynyt aikoinaan Kreikasta roskiksesta, joten rescuesakkia hänkin. Camy on käynyt uimassa meressä, joten uimakausikin on avattu!

Meillä on pihan koira-aitausprojekti tässä vaiheessa joten varmaan siitä sitten kirjoittelen, kunhan saadaan muuta aikaiseksi, kuin agilityradalta näyttävä keppiviidakko (tämän hetkinen tilanne). 

Karkaamista ja sen sellaista

Voi että, kun ärsyttää oma tyhmyys ja huolimattomuus! Lisäksi se, että miksi nämä ovat niin metsästysintoisia koiria. Pah. Täällä etelä-suomessa kun asutaan runsaasti asutulla Espoon alueella ei luulisi että elukoita olisi riesaksi asti, mutta kyllä vaan on.

Äsken käytiin Emmerdalen jälkeen kevyellä iltapissillä ja eipä päästy pitkällekkään, kun Kun yhtäkkiä rempaisi itsensä irti taluttimen päästä ja jäin seisomaan kuin nalli kalliolle tyhjä talutin toisessa ja Zape toisen taluttimen päässä. Pupuhan se siellä iloisena loikki pihamme poikki. Jyrki tietysti heti arvasi, että olin toheloinut taluttimen kiinni ns. avainrenksun paksuiseen metallirinkulaan, missä on kiinni nimilätkä puhelinnumeroineen. Eikä ollut ensimmäinen kerta! Haluan jonkun patentin tohon...eikö voisi olla joku muu kohta pannassa, mihin sen lätkän voisi laittaa?? Seuraavat mittatilauspannat tulevat sisältämään ko. ylimääräisen lätkänpidikkeen. Vaikka onnistun varmaan siihenkin sitten sen hihnan liittämään. Pahus vieköön nuo nahkaiset pannat taitavat kestää koiran iän, joten saan perustella aika pitkään uusien tilaamista...

Kunputti sitten kävi vetelemässä ylimääräiset kierrokset tässä jossain lähipiirissä. Ei se kovin kauaa karkuteillä ollut, enkä siitä sitä oikein uskokkaan, että lähtisi kovin kauas. Onneksi hukkasi hetimiten sen puppelin. 

Jyrki oli lauantaina pari tuntia galgotapaamisessa Rajasaaren koirapuistossa ja ihmetteli, kun ei muita galgoja näkynyt..., tapaaminen olikin Tervasaaressa. No, sai koirat ainakin ulkoilla, joskin vailla rotuseuraa.

Pieniä vammoja

Itku pitkästä ilosta ja miten se meneekään?

Eilen koirapuistossa oli kivaa. Tuli kohtuullisen isoja juoksukamuja ja alkoi kunnon ravit, mitkä loppuivatkin yllättäen Zapen rysähtäessä kesken juoksun päin puuta. Kenties joku koirista törmäsi siihen. Raukkaparka lensi selälleen ja tietenkin itku oli melkoinen. Lisäksi se haukkoi henkeään pitkän aikaa ja kakoi. Ilmat varmasti keuhkoista lähti kertarysäyksellä. Vaisuhko oli misterin loppupäivä. Vaikka oli vieraita, se vaan makaili melkein koko ajan paikoillaan. Ruoka ei oikein maittanut, kuin vähän vasta illan suussa ja muuten oli makoilua vain. Yöllä Zape yskiskeli ja kakoi muutamia kertoja myös, sekä oksensi vähän.

Soitin eläinlääkäriasemalle ja kysäisin, josko olisi aihetta lähteä näytille. Saatiin kuitenkin ohje seurailla vointia, kun kerran koira pystyy syömään, juomaan ja tekemään tarpeensa. Nyt sitten seuraillaan. Käytiin tänäkin aamuna puistossa ja poika kyllä juoksenteli, mutta huomattavasti rauhallisemmin. Muutenkin oli vaisua, kun ei ollut ketään muita ja räntää vielä ropsutteli niskaan.

Hah, ja sitten oli hassu juttu aamulta. Jyrki otti Kunin ja Zapen ja meni tuosta talonnurkalta kävelytielle ja yllättäen koiratuttumme Voitto olikin siinä heti. Täti sanoi, että "hups, onneksi se on vaan tuo pieni, eikä se iso musta" ja sitten Zape ilmestyi nurkan takaa. Voiton emäntä tietää hyvin Zapen ohitusongelmat, mutta tällä kertaa ei ollut mitään muuta, kuin ystävällistä haistelua. Kaipa ne on tarpeeksi monesti tavanneet, ettei tarvitse enää alkaa riehumaan.

Meidän pihanaapureilla on kaksi pientä valkoista koiraa. Eilen savustettiin lammasta porukalla ja juteltiin koirista. Eipä ole meidän Zapukka ainut ongelmaohittelija näillä kulmilla onneksi, mutta tietysti ison kokonsa ja kenties pelottavankin ulkomuotonsa vuoksi saattaa herättää enemmän pahennusta, kuin pieni valkoinen remmirähjääjä...

Kevättä odotellessa

Reilu kuukausi ollaan nyt oltu uusissa maisemissa ja uudessa kodissa. Tietynlainen päivärytmi on kehittynyt ja kaikki ollaan tosi tyytyväisiä siihen. Jännä juttu, että koira-aitauksen puuttuminen on melkein helpottanut elämää, kun on säännöllisempää tuo ulkoilu. Mutta kyllä se aitaus vielä tulee, että saadaan kesällä yhdessä koirien kanssa hengailla pihalla.

Camy-parka sairasti tässä jonkin sortin mahataudin. Hassua kyllä oltiin juuri yövieraalle kehuttu, miten ei yhtäkään pissa-tai kakkavahinkoa ole täällä ollut, niin yöllä vessaan mennessä odottikin melkoiset yllärit alakerrassa. Kolme päivää riitti ripulia ja jännä kyllä myös pissaa oli tullut. Hieman rupesi kypsyttämään jatkuva shaissen haju ja siivoaminen, mutta minkäs voi, kun on kipeä, niin on. Camy sai muutaman päivä ajan pieniä annoksia riisi-tonnikalamössöä jatkettuna Aptus-jauheella. Onneksi korjaantui sillä, eikä eläinlääkärireissua tarvittu. Sinällään koira voi muuten hyvin koko episodin ajan.

Sen lisäksi, että meillä on sängyssä aina Ron ja Camy, sekä melkein aina Kun, on myös Zape alkanut tulla viereen nukkumaan! Melkoisen ahdasta tunnelmaa, sanoisin, mutta eihän sitä voi poiskaan ajaa, kun moisen luottamuksen eleen on tehnyt. 1,5 vuotta siinä menikin.

Kun kävi tuossa nakinsyöntikisoissakin, eikä pärjännyt! Tapansa mukaan se töhöili liikaa ja kaatoi lautasen ja hukkasi arvokkaita sekuntteja sen takia. Mutta so what...saipa kivan kokemuksen ja ylimääräisiä herkkupaloja. 

Camyn kanssa on tarkoitus nyt jatkaa täällä Suomen Karva-kavereissa ja eka keikka on Matinkylässä 12.4. kirpputoritapahtumassa.