Ruokaa kuluu....

Voi jösses, että tähän sakkiin tuntuu uppoavan tuota sapuskaa aikalailla! Eilen käytiin hakemassa kauhee satsi lihoja. Piti heitellä jotain pois pakastimesta, että saatiin edes mahtumaan ne sinne. Sen verran vaivaa sentään tulee nähtyä, että tehdään itse kasvissoseet lihojen sekaan. Yleensä mössätään kiinankaalia, kurkkua, kesäkurpitsaa ja vaihtelevasti sitten mitä mieleen juolahtaa...vaikka porkkanaa, valkosipulinkynsi..joskus lorautan sekaan vähän oliiviöljyä. 

Aamupalaksi annetaan vaikka kanankauloja- tai siipiä. Niistä ne tykkää kyllä ja ovat näköjään helppoja syötäviä. Jos niitä ei ole, niin sitten pitää keksiä muuta. Kanankaulat on näköjään semmoinen tuote, että sitä menee tässä kaupungissa sitä tahtia, että saatavuus on välillä vaikeaa. 

Päivällisellä Camy syö saman verran tai vähän enemmän, kuin pojat yhteensä. Sen pitäis saada vähän painoa lisää, mutta helposti ei näytä tulevan. Sitä varten on hankittu erikseen rasvaista lihaa ja mm. broilerin sydämmistä saa kuulemma myös tosi paljon energiaa. Lisäksi Camyn kanssa on laistettu barffauksesta sen verran, että se saa kaikenlaista jämää meiltä, jos ruualta jää. Vauvanruokia lapsenlapsen jäljiltä se tykkää syödä. Purkit on niin puhtaita sen jäljiltä, että suoraan voi laittaa lasinkeräykseen. 

Pojat hotkii koirien nameja lenkillä vaikka kuinka, koska ollaan niitä koulutettu niiden avulla. Camy ei ole lenkillä tietääkseenkään nameista, eikä muutenkaan ole niiden perään hanakka. Muutenkaan se ei millään tajua mitään, jos yrittäisi poikien keralla sitä "temputtaa". Sanotaan yleensä vaan, että " Ole kaunis" niin saa namin, kun istumiset, puhumattakaan muista tempuista ei mee kaaliin ollenkaan. Onkohan se vähän "blondi", vai liian viisas alkaakseen moiseen hommaan?

Täkit uusiks

Tosi syksyistä jo on ja sataa ja sataa, mutta so what. Sitähän se on. Mitä nyt tautia on pidelty täällä ja se ei ole niin kivaa. Pakko raahautua koirapuistoon seisoskelemaan, mutta onneksi koirat nauttii. Eilen oli koirapuistossa mahtavia hiekkakasoja ja niistä riitti riemua ainakin Camylle. Ihan hullua hillumista ja juoksua!!! Tietysti levittelevät ne kasat sinne, mutta toivoisin, että jäisivät. Niin kiva kaivelu ja säntäilypaikka oli...

Tautipesäkkeitä koirat ovat tehokkaasti lämpöhoitaneet sängyssä. Viime yönä meni melkein hermot, mutta en kehdannut häätää heitä poiskaan. Jos halutaan, että nukkuvat omissa sängyissään, niin heti ennen nukkumaan menoa se pitää tehdä selväksi. Koen epäreiluksi, jos kesken unien komennettais pois. Liekö ollaan epäjohdonmukaisia kuitenkin? Mutta näillä mennään. Ja on toiminut. 

Eilen havaittiin, että Jyrkin täkistä oli vähennetty täytteitä. Semmoinen hullu kasa jotain vanua vaan löytyi sängystä ja sitten se reikäkin peitosta. Kuka lie asialla??? Hiukan epäilys nyt kohdistuu Camyn puoleen, sillä se vietteli eilen aikaansa illalla yksinään meidän makkarissa. 

No, uudet peitot on tänään hankittu, eikä satsattu laatuun ja hinta oli halpa. Ihan varmuuden vuoksi vaan....

Minä olen Camy

Voi Camy, Camy, että teit minulle mahdolliseksi sen, että minulla on ikioma galgo! Sekunttiakaan en ole katunut ja nyt ajattelen, että jos olisin tiennyt, niin meillä olisi pelkkiä galgoja. Ei sillä, ettenkö rakastaisi noita kahta höpönassuani, vaan jos olisin tiennyt...

Ronin myötä tutustuin espanjalaisiin koirarotuihin netissä ja kas kummaat tuo galgoajatus alkoi kyteä mielessä. Camy tuli meille vasta reilu kuukausi sitten, mutta musta tuntuu, että se on ollut meillä aina.

Se on kaunis. Se on hyväkäytöksinen. Se on kiltti. Se on sosiaalinen. Se on ruokavaras. Se tykkää Ronista ja Kunista täysillä. Se rakastaa rapsutuksia ylikaiken. Se on sanalla sanoen täydellinen!

Meille tuli vähän varuillaan oleva, mutta reipas koira. Missään vaiheessa mikään arastelu ei lyönyt läpi, vaan se vaihtoi perhettä ja maata tuosta vaan. Vähän se pörräili vierellä koirapuistossa aluksi, vaan tosi nopeasti lähti tutkimaan maailmaan vapaasti, oli patsaana aluksi poikien tutkaillessa, kuka tänne oikein tuli...ja otti haltuun koko porukan alle vuorokaudessa. Se on sulatellut sydämmiä koirapuistossa, sillä ihmisillä on näköjään ennakkoluuloja pidättyväisistä vinttikoirista. Camy menee hakemaan rapsutukset siis kaikilta. 

Voi että, kun se juoksee! Oma piha on toistaiseksi ollut se mieluisin paikka vapautua. Koirapuistokin on jotekin vaikea. Siellä hengaillaan ja istuksitaan, mutta sitten se oma piha....meillä on hirvittävä kulunut polku autokatoksessa...nurmikko pilalla monesta kohtaa jne,, mutta ei se haittaa. Pääasia on, että on hauskaa! Kynnet on kuluneet niin, että vaan kerran on tarvinnut leikata ne tosipitkät kynnet, mitkä sillä oli Espanjassa. Kuulemma eivät olleet leikanneet niitä ollenkaan. Nätisti antoi leikata, mutta nyt on tosiaan kuluneet ihan lyhyiksi. 

Camy rakastaa yli kaiken olla hellyyden kohteena. Jos alkaa silittämään tai rapsuttamaan, niin lisää vaatimuksia tulee tassuista heti. Leikissä se ottaa hampailla esim. kädestä kiinni, mutta ei liian lujaa ja huitoo niillä tassuilla, että varansa saa pitää. Se on vielä tosi nuori ja hömppä vielä ja sen näkee. Ihanaa, kun se on antautunut noihin hömpötysjuttuihin jo meidän kanssa...se sitä paitsi ottaa vaatteita välillä itselleen...sukkia, huppareita...vielä ei ole ainakaan tuhonnut niitä...

Lenkillä neiti kulkee kuin unelma. Siis ei vedä tai mitään muitakaan kommervenkkejä ei ole. Olen hieman ihmeissäni, kun varauduin taas yhden rescueongelmatapauksen hoitoon, niin mitään hoidettavaa ei olekkaan. Camy siis vaan tuli ja on! Ja se on vaan niin mahtava ja ihana ja kaunis ....

Minä olen Kun

" Joo, minä olen KUN, Kunputti Punputti, Mustalainen ja Höpönassu. Joulukuussa täytän kaks ja vähänkös oon iso poika jo! Mulla on hirveeeen, hirveeen kova ääni ja silleen miehekäs, että tyypit sanoo, että luulis jätti-isoksi koiraksi, vaikka oonkin niin kätevä pakkaus, että pääsen karkuun helposti koirapuistojen ovien ali. Ja kun noi ei tajunneet että olen iso jo, niin karkasin aina pienten puolelta isojen puolelle. Yhdessä toisessa puistossa taas lähdin koko puistosta, kun siellä ei ollut niitä puolia...

Eniten maailmassa rakastan ehkä ruokaa ja läskiksi heti haukutaan. En mä ole läski, vaan hyvin kehittynyt. Kun mä tulin Suomeen, painoin vaan 7kg ja nyt jotain 13!!! Ei näy enää kylkiluut, ei. Toisiks eniten tykkkään paijauksesta ja kolmanneksi eniten sitten palloista..ei kun muoviankoista, palloista, eiku ankoista...emmä osaa päättää...mutt toi ankka, jolle tein lobotomian noin minuutissa, niin se on kyllä kestosuosikki. Tää on siis kolmas ankka jo. Oon aika haka lobotomioissa siis jo. Tosin oon kuullut, että leluja ei osteta, kun kaikki hajoitetaan samantien..miten niin hajoitetaan...ratakiskoja harkitaan kuulemma...onkohan ne helppoja lobotomoida?

Kauheesti tykkään kaikista tyypeistä, kun ne rapsuttaa ja silittää...mulla menee ihan pasmat sekaisin ja pyörin ja hyörin hulluna ja nuolen niitä joka paikasta ja tykkään niin hulluna niistä, että kaikki menee sekaisin ja mäkin meen sekaisin ja voi että! Parasta on, kun joku ottaa harjan, niin sitt meen heti selälleen, kun se tuntuu niin ihanalta, kun harjataan mahasta.

Saunapäivät on kans kivoja, kun pääsen saunaan nuolemaan isukista niitä hikiä. Nam, että maistuu hyvälle...mutta sitten kesken kaiken ne laittaa mut pois sieltä...tulee muka liika kuuma...

Lenkille on mahtavaa päästä! Mä jo huutelen ääneen, että koittaisivat pitää kiirettä niiden narujensa kanssa, mutta ne on siis niin hitaita...en oikein meinaa kestää mitenkään sitä kuhnailua. Mutta joskus tulee siellä lenkillä niitä pelottavia kohtia ja jään sitt siihen arpomaan, että uskaltaisinko mennä vai palaisinko takasin, niin yleensä on pakko sitt mennä kuitenkin kun on se naru ja namia tulee suuhun, jos suostun taas menemään. Noi arpoo aina sitä samaa, että mikähän  mulla on vikana, kun "jäädyn"...siinähän miettivät....en kerro...Alkumatkasta mulla on yleensä kauhee kiire ja hösellys, kun on niin kivaa päästä menemään, mutta kyllä mä sitten muistan rauhoittua, niin saan sitt niitä nameja, kun kuljen vierellä ja kaikkee tyhmää.

Alkuaikoina täällä Suomessa mä tykkäsin hirveesti olla ja tykkäsin kamustani Ronista ja tykkään vieläkin. Mulla on kyllä vähän vaikeetakin joskus, jos joku laittaa lippiksen tai jonkunlaisen pipon tai tietynlaisen takin...muistelen vanhoja ja pelkään....siellä koiratarhalla oli niin kauheaa...mä vaan kyyhötin siellä nurkassa...onneksi ei enää tarvii!

Ron ja Camy on mun parhaita kamuja. Mä niitä aina kiusaan suunnilleen koko ajan, että leikkisivät mun kaa. Ja toi uus tulokas kyllä tykkää musta vielä enemmän, kuin Ron varmaan, sillä aina sen kanssa pitäis leikkiä. Mutta ei sekään jaksa niin kauan, kun mä. Ne vaan hyytyy makaamaan, mutt onneksi on noi ankat ja pallot ja ankat ja pallot ja niitä on kätevä sillein kuljettaa, että ihmisten pohkeisiin niitä tyrkkii...sitä sanotaan meillä ankkakävelyksi.

Mä tiedän, että noi tyypit rakastaa mua ihan hulluna ja sitt se sana on myös hyvä kuvaamaan myös mua...varmaan tosi imartelevaa, koska oon tosiaan niin ihana ja kaunis ja rakastettava ja siis hullu, kuin koira!!!"

Minä olen Ron

Ajattelin laitella meidän koirista vähän tarkempaa kuvausta välillä...

Elikkäs Ron. Ron täytti tossa vasta kaksi vuotta ja vähän reilun vuoden se on ollut meillä. Alkuun meille tuli aika häpsingillään oleva koira, joka haukkui kaiken liikkuvan, ei osannut kulkea ollenkaan nätisti lenkillä ja sai  paskahalvauksen, kun lähdettiin kotoa pois. Aika äkkiä otettiin tilanne haltuun, eli otimme kehiin ongelmakoirakouluttajan, sillä tajuttiin, että kokemattomina koiraihmisinä meillä ei olisi ehkä rahkeita hänen ongelmiaan ratkoa. Ja hyvä juttu olikin. Saatiin niin hyviä vinkkejä ja edistyttiin hyvää vauhtia, että tosiaan kannatti.

Ron osoittautui tosi fiksuksi ja nopeasti oppivaksi koiraksi. Älyä siltä ei tosiaan puutu. Tänään ajattelen, että sen ongelma tavallaan onkin sen älykkyys. Minä en tahdo pysyä sen aivoitusten perässä ollenkaan. Kouluttajakin hämmästeli sen nopeutta hoksata asioita. Se oppi pian kulkemaan nätisti hihnassa. Se osaa mennä pyynnöstä lenkillä "toiselle puolelle", kun tulee vastaantulijoita. Se ottaa kontaktia tosi hyvin. 

Ron on kova poika juoksemaan lyhyistä rokokoo-jaloistaan huolimatta. Se rakastaa ravitusta pitkin omaa pihaa ja juoksee suohon koirapuistossakin kokoluokkansa koirat ainakin. Nyt on vielä ihan mahtavaa, kun sillä on tuo Camy kaverina siinä asiassa. 

Aktivointia Ron tarvitsee vilkkaan pääkopan toiminnan takia. Se silmin nähden nauttii tehtävistä ja se osaakin hienosti vaikka mitä temppuja. Ja muistaa ne, vaikka pitkä aikakin menisi edellisestä treenistä. Esim. eilen kokeiltiin, muistaako se että "missä on isi"? ja "missä on mami"?. Niin se vaan kävi nenällä tökkäämässä ko. henkilöä. Pallon se löytää myös, istuu, makaa, odottaa paikallaan ja antaa yläfemmat ja tietysti tassua. Houkuttimena toimivat namit ja niitä se käy silloin tällöin kerjäämässä sillä tavalla, että tulee istumaan viereen häntää paiskoen ja hyppii sitten vasten ja nuoleskelee huuliaan....sitten se lähtee keittiöön ihan just siihen tarkoitukseen varatulla sipsutustyylillä. 

Nukkumaan Ron haluaa tulla yleensä mun peiton alle. Sinne se kaivautuu vaikka väkisin, mutta pyynnöstä se myös jää omaan sänkyynsä, jos ei huvita nukkua koiralauman kanssa ihan joka yö. Väsyneenä se on pahalla päällä ja se tulee esiin esim. päivälläkin ns. hermojen menettämisellä vaikka koirapuistossa. Silloin on parempi lähteä kotiin. Iltaisin se saattaa lepäillä jossain ja jos Jyrki lähtee mulle jotain sanomaan toiseen huoneeseen, se ulahtaa ja lähtee katsomaan, mikä homman nimi onkaan. Eli ihan mun koira.

Viime syksynä vielä Ron viestitti eroahdistusta hajoittamalla vähän kaikkea, kun poistuttiin näköpiiristä. Kyytiä saivat kaukosäätimet, kynät, vaatteet, kirjat ja mikä vaan. Mutta se ongelma on ratkennut ikään kuin itsestään ajan kanssa. Meidän elämä on epäsäännöllistä ja siihen on koirankin tottuminen. Mulla on vuorotyö ja miehellä matkahommia, joten ollaan kotona milloin sattuu, mutta kai se huomasi, että aina sentään takaisin tulevat. Nykyään on kämppä kondiksessa kotiin palatessa, mutta matot on aina rullalla...

Ronilla on edelleen ongelma, vaikka enemmän se tietysti on meidän ongelma, sillä se on aika epäluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan. Joitain ihmisiä jostain syystä se ei siedä ollenkaan ja kun uusi ihminen tulee vaikka meille, niin tarkkana saa olla, sillä se on näykkäillyt jalasta ainakin kolme kertaa. Se ei ole ollenkaan kiva juttu ja vaikka käytiin kouluttajan kanssa sitä läpi, niin ei oikein keksitty, että miksi se niin tekee ja miten sen saisi pois kitkettyä. Itse olen ihmeissäni, sillä joku saa tulla meille noin vaan, eikä mitään ja joku toinen taas ei. Muutekin se enemmän katselee vieraita vähän kauempaa mielellään, eikä mene pesuhommiin, niin kuin eräs toinen tässä perheessä. Harmittava ja ikävä ongelma, mutta silti rakastan tuota raitapaitaa yli kaiken...onhan se tämän lauman ihan ensimmäinen tyyppi. Ps. muuten kerran koirapuistossa joku nainen kysyi Jyrkiltä, että "onko ton teidän koiran nimi oikeasti Raitapaita"?

Yks juttu on myös, mitä työstetään koko ajan, eli meidän tontin ohi menevät koirat...niitä on pakko haukkua. Yleensä homman saa katkaistua ajoissa huudetulla "ohi-komennolla", mutta aina ei. Toinen mielenkiintoinen haukkumisjuttu olisi ambulanssi ja paloauto, mutta se ollaan saatu lähes kokonaan kitkettyä ko. komennolla. Mikä on taivaallisen hyvä, sillä meidän lähellä on paloasema.

Ron on piippailija. Eli se päästelee ääniä, enkä tiedä aina miksi. Se saattaa piippailla istuen vieressäni, tai se piippaa hiljaa tuolilla maatessaan...mitä lie asia koskeekaan, en tiedä. Joskus se hermostuttaa, mutta olen vissiin siihen jotenkin tottunutkin. Se ilmaisee itseään..tuu jo sieltä koneelta pois, helli mua, leiki mun kanssa...tai jotain...

Romputti-pomutti...rakas, rakas!!!

Ihan pihalla

Jaahas, tämän talon kuopat on aika aneemisia....

Tehdäänpäs asialle jotain!

Sen jälkeen voikin taas rennosti juoksennella kamujen kanssa.

Pihatöhötystä

Voihan jestas, mitä menoa nykyään onkaan meidän pihalla. Toivottavasti pensasaidat on vielä tarpeeksi tiheitä, ettei naapurit näe! Mutta kuuleehan ne ainakin. Sillä metakkaahan siitä syntyy, kun kolme koiraa alkaa leikinlaskuun....

Camyllä kiihtyy näköjään vauhti koko ajan ja tänään olin jo vähän huolissani vauhdista ja riehunnan määrästä. Kun vinkaisi muutamia kertoja, kun varmaan meni liian rajuksi hommat. Lisäksi piha on pieni isolle koiralle ja pelkään koko ajan, että se teloo ittensä kohta. Välillä ne ravasivat sisälle ja siinä lenteli sohvatyynyt pitkin seiniä...huh, huh...

Kun on armoton sählääjä ja koko ajan leikkisi. Käy Camyn jalkoihin ja häntään...leikitään kamu????

Vitsi, kun oppisin (=viitsisin opetella) käyttämään tuota kameraa. Ihan jättiloikkia tuo pitkäkoipi tekee.

Ja miksköhän mun kukkapenkit on ihan pilalla?????? Ei sen puoleen, nurmikko myös. Ja Tuijapenkki...

Aijoo...Camy muuten rosvosi taas tehokkaasti. Paistettiin kaksi pellillistä lihapasteijoita. Eka pelti kärähti, koska vahtija oli aika dementti (= minä) ja toinen onnistui. Jossain välissä kuitenkin 11 pasteijaa pellillä, joka oli jäähtymässä uunin päällä,  oli vähentynyt kahteen kappaleeseen.... Voi tsiisus, mikä määrä ruokaa koiraan mahtuu?? Se oli vasta syönyt 630g lihaa+ kaks jättilihapullaa+ perunakuutioita. Jokohan alkaa laihuus kohta hellittää?